Mainos

Sotaveteraanien saamat lahjoitukset kasvussa

Viime vuonna veteraanien saamat lahjoitukset ja testamentit sekä veteraanikeräykset tuottivat lähes neljä miljoonaa euroa.

Sotaveteraanien määrä vähenee vuosi vuodelta, mutta heille suunnatut lahjoitukset kasvavat.

Viime vuonna veteraanikeräykset, lahjoitukset ja testamentit tuottivat 3,8 miljoonaa euroa. Sotainvalidien Veljesliiton tuotto oli kolme miljoonaa euroa. Suomen Sotaveteraaniliitto, Rintamaveteraaniliitto, Rintamanaisten Liitto, Kaatuneitten Omaisten Liitto sekä Sotavankien jäsenet saivat yhteensä kokoon noin 800 000 euroa.

Keräysten tuotoilla pyritään turvaamaan sotaveteraanien hyvinvointi, sillä 105 000 veteraanista yli puolet saa eläkettä ainoastaan 700 euroa kuukaudessa tai sitä vähemmän.

Tänään suurlahjoittajien joukkoon liittyi myös Tuurin Kyläkauppa Keskinen, joka ilmoitti lahjoittavansa veteraaneille noin 170 000 euroa. Jo parin vuoden ajan kyläkauppa on myös haastanut muita yrityksiä ja yhteisöjä osallistumaan veteraanien tukemiseen. Haasteeseen ovat vastanneet muun muassa Marimekko ja Hackman-konserni, ja yhteensä keräysrahaa yksityisiltä lahjoittajilta sekä yrityksiltä ja yhteisöiltä on saatu kokoon jo noin miljoona euroa.

(MTV3)

(Seitsemän uutiset 02.12.2004)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.