Sophien, 23, kasvot paloivat – jatkaa mallintöitä epämuodostumista huolimatta: "Ilman arpiani olisin kuollut"

Osaatko levittää aurinkovoidetta oikein? Moni tekee saman virheen – katso ohje 2:01
Muista suojautua kesäauringolta! Ihotautien erikoislääkäri Carl Kyrklund Ihosairaalasta antaa ohjeet aurinkovoiteen oikeaoppiseen levitykseen.

Sohpie poltti kasvonsa ja rintakehänsä pahoin reilu vuosi sitten. Kaikista vastoinkäymisistä huolimatta nuori nainen tekee edelleen töitä mallina ja esiintyvänä taiteilijana, kertoo brittiläinen uutissivusto The Sun.

Sophie Lee on näyttävä nainen, joka panostaa ulkonäköönsä – elättäähän amerikkalaisnainen itsensä muun muassa mallin ja tanssijan töillä.

Vaikka nopealla vilkaisulla Sophie näyttää tyrmäävän upealta, katse on viimeisen vuoden aikana kiinnittynyt tahtomattaankin nuoren naisen leukaan: hänen leukansa on epämääräisen kasvaimen peitossa.

Keloidi, eli arpikudoksen liikakasvu on hyvälaatuinen kasvain, joka vain jatkoi kasvamistaan ja vähitellen otti kasvoni valtaansa. Leuan arpeumat olivat aluksi niin suuret, etten nähnyt omaa kaulaani, Sophie kertaa.

Kaikki sai alkunsa vuosi sitten huhtikuussa, kun tulitaiteilijana ansioitunut Sophie sai mahdollisuuden esiintyä isossa tapahtumassa Chicagossa. Unelmien tanssikeikka sai kuitenkin kohtalokkaan käänteen.

Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä

Esiintymistilassa ollut ilmastointijärjestelmä puhalsi liian suurella paineella: kun Sophie ”syöksi” tulta, ilmanvaihto käänsi polttavan kuuman tulen suoraan Sophien kasvoihin ja rintakehään.

– Muistan vain, että se oli todella tuskallista ja silmissäni pimeni, Sophie muistelee The Sunille.

Arpi- ja kasvainkudos vaikeuttavat elämää

Aluksi Sophien leuka oli yhtä suurta tasaista arpea. Kahdessa kuukaudessa leukaan alkoi kuitenkin muodostua kasvaimia, jotka jatkoivat vain kasvuaan.

Sen lisäksi, että kasvaimet ovat esteettinen haitta, nainen kärsii kroonisista kivuista. Onnettomuuden jälkeen Sophie ei esimerkiksi kyennyt hengittämään tai syömään omatoimisesti.

– Kaulani liikkuvuus on heikentynyt kasvaimien nopean kasvun vuoksi, nainen sanoo murheellisena.

Toimenpide meni pieleen – leuan iho ”kuolee hitaasti pois”

Sophie on käynyt viimeisen vuoden aikana läpi useita erilaisia toimenpiteitä. Viimeisin niistä suoritettiin maaliskuussa, jolloin kasvaimet pyrittiin poistamaan jäädyttämällä niitä nestemäisen typen avulla. 

Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä

Jäädytystoimenpiteen lopputulos oli kuitenkin kaikkea muuta kuin onnistunut.

– Leukani oli aluksi kolminkertainen: ihan kuin se olisi pumpattu täyteen vettä.

Hän oli toipilaana sairaalassa viikon, kotoaan nainen ei poistunut kuukauteen. Sophien täytyi vaihtaa leukansa kosteat hoitositeet vähintään kahdesti päivässä.

Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä

Naisen mukaan hänen leuassaan oleva iho ”kuolee hitaasti pois”, minkä vuoksi osa kasvojen ihoa roikkuu riekalemaisena leuan alla.

– Leukani kuivui ja alkoi kuoriutua kahdessa kuukaudessa. Se oli kauheaa ja kivuliasta, sillä ihoni oli menossa kuolioon. Suihkussa käyminen oli sietämätöntä.

Sophien seuraava kirurginen toimenpide on alkusyksystä. Lääkärit eivät kuitenkaan voi luvata, muuttuuko tilanne silloinkaan.

– He eivät osaa sanoa, uusiutuvatko kasvaimet. Silloin ei auta muu kuin odottaa ja seurata, miten ihoni reagoi, Sophie sanoo.

Sairaus on vain hyväksyttävä: "Ilman arpiani olisin kuollut"

Sairaus vaikuttaa Sophien elämään edelleen monin tavoin. Hän ei esimerkiksi voi olla aurinkoisella säällä ulkona ilman, että hän peittää kasvonsa. Kirurgiset toimenpiteet ja ulkonäön muutokset ovat koetelleet kauniin naisen henkistä hyvinvointia. 

Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä

Vaikka nainen on sinut itsensä ja sairautensa kanssa, hän haluaa peittää leukansa ilman auringonpaistettakin.

– Yritän ajatella positiivisesti, mutta kivut saavat minut pohtimaan, milloin tämä loppuu, Sophie kuvailee tämänhetkistä vointiaan.

Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä

Hän kertoo avoimesti sairaudestaan sosiaalisen median kautta. Esimerkiksi hänen Instagram-tilinsä on pullollaan kauniita kuvia, joissa Sophie poseeraa itsevarmasti peittelemättä arpiaan tai kasvaimiaan.

– Minun on vain hyväksyttävä sairauteni, vaikka se onkin ollut vaikeaa. Mutta ilman arpiani olisin kuollut.

Sophie haluaakin lisätä tietoutta ihosairaudestaan sekä kannustaa omalla toiminnallaan ihmisiä olemaan rohkeasti sellaisia kuin ovat.

– Haluan viestiä etenkin nuorille naisille, että heidän kuuluisi rakastaa itseään vikoineen kaikkineen, tanssiharrastustaan jatkanut nainen kannustaa.

Jos ennen ja jälkeen -kuvapari ei näy, voit katsoa sen täältä

Lue kaikki uusimmat lifestyle-aiheiset artikkelit!

Lähteet: The Sun, Instagram

Lue myös:

    Uusimmat