Solbergin kiukku päättyi yllätykseen

Petter Solberg.
Petter Solberg.
Julkaistu 17.06.2011 20:12(Päivitetty 17.06.2011 20:13)
Toimittajan kuva

Tero Koivula

tero.koivula@mtv.fi

Kreikan MM-rallia johtava Norjan Petter Solberg koki yllätyksen päivän viimeisen erikoiskokeen maalissa.

Solberg oli joutunut ajamaan päivän viimeisellä 6. erikoiskokeella pitkään Jari-Matti Latvalan perässä. Norjalaisen oli vaikea ohittaa teknisistä ongelmista kärsinyttä Latvalaa, kun suomalaisen auto nosti soratiestä sankan pölypilven. Lopulta ohitus onnistui, kun Latvala antoi Solbergille tietä.

Erikoiskokeen maaliin päästyään Solberg oli suomalaiselle vihainen, koska hänen mukaansa aikaa oli tuhraantunut liikaa perässä ajaessa. Norjalainen purki tuntojaan erikoiskokeen jälkeisessä haastattelussa.

- Ajoin pitkään, pitkään Latvalan perässä. Todella pitkään ja se ei ollut hyvä asia. Menetin paljon aikaa, Solberg harmitteli autossaan wrc.comin ralliradiolle.

Sadatelleessaan tilannetta Solberg ei kuitenkaan ollut vielä tietoinen siitä, että hänen edellään ajaneista kuljettajista sekä Sebastien Ogier että Mikko Hirvonen olivat hidastelleet tahallaan erikoiskokeella saadakseen lauantaiksi paremman ajovuoron.

Muiden taktikoinnin seurauksena Solbergin noin puolen minuutin etumatka itse asiassa kasvoi lähes minuuttiin. Kuullessaan tästä, ääni norjalaisen kellossa muuttui hieman.

- Mitä? Miksi? No, sehän on hyvä sitten, yllättynyt Solberg iloitsi.

- Mutta siitä huolimatta menetin aikaa, hän jatkoi hetken mietittyään.

Lue myös:

EK6: Tekniikka petti Latvalan