Soini Ylelle vihapuheista: En voi ryhtyä palstapoliisiksi

Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini kehottaa puolueensa jäseniä ottamaan esimerkkiä itsestään. Soini kertoi kantansa vihapuheista tänään Ylelle.

Soinin mukaan keskustelupalstoilla vihapuheita kylvävät ihmiset eivät ole hyvä esimerkki perussuomalaisille. Hän ei kuitenkaan suostunut kommentoimaan kansanedustaja Jussi Halla-ahon (ps.) kielenkäyttöä muun muassa Hommaforum-keskustelupalstalla. Halla-aho on käyttänyt sanaa neekeri.

– Yksityiskohtiin on turha mennä, koska sen jälkeen saa selittää kymmenen eri ihmisen sanoja, Soini sanoi kysyttäessä, ovatko Halla-ahon puheet vihapuheita.

– Minä johdan esimerkin voimalla, en koskaan käytä tällaista retoriikkaa ja toivon, että perussuomalaiset ottavat puheenjohtajasta mallia, Soini sanoi.

Omien sanojensa mukaan Soini ei vieraile Hommaforumilla tai muilla keskustelupalstoilla. Hän sanoi myös, ettei voi itse ryhtyä palstapoliisiksi tai päivittäjäksi, ja että ylilyönteihin puuttuminen on viranomaisten tehtävä.

– Se on aina luihuilua esittää nimimerkin suojasta kovia mielipiteitä. Jos on mielipiteitä, niin voi nimellään seistä niiden takana.

Muun muassa kulttuuri- ja urheiluministeri Paavo Arhinmäki (vas.) ja ulkoministeri Erkki Tuomioja (sd.) ovat vaatineet, että netin vihapuheisiin pitäisi puuttua tiukemmin. Tuomiojan mielestä perussuomalaisten Soini ei ole tehnyt riittävän selvää pesäeroa äärielementteihin.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat