SM-liigan ennätysmies viimeistelemässä komeaa uraansa – koronavuosi tuntunut raskaalta: "Aika lopuillaan tämä alkaa olla"
Vuosikausia JYPin kantaviin voimiin kuulunut Juha-Pekka Hytönen, 39, siirtyi hakemaan vielä uransa loppupuolella kokemuksia Itävallasta. Hän myöntää, että uran loppu alkaa jo häämöttää.
Hytönen on edustanut SM-liigatasolla vain JYPiä. Hän kävi vuosina 2012–16 KHL:n Amurissa ja Sveitsin Lausannessa ja palasi Jyväskylään.
Sentteri päätti lähteä vielä "vanhoilla päivillään" perheensä kanssa Itävallan ICEHL:ssä pelaavan Black Wings 1992 -joukkueen riveihin.
Lintz on viihtyisä paikka, mutta kausi on ollut raskas koronarajoitusten takia: Itävallan sulut ovat olleet Suomea kattavampia.
Kaiken lisäksi Hytönen sairastui itse joulukuussa koronaan. Se piti hänet sivussa peleistä monta viikkoa.
– Oireita oli ihan kunnolla. Kuumeilua sekä haju- ja makuaistin menetystä, Hytönen kertoi MTV Urheilulle.
– Tunnen sen vieläkin, että tuli sairastettua. Pelihommiin palaaminen ei ollut helppoa.
"Aika monta peliä olen katsonut"
Hytösellä on palkintokaapissa kaksi SM-kultaa JYPin paidassa. Hän on pelannut runkosarjassa 809 ja pudotuspeleissä 91 ottelua. Runkosarjalukema on JYPin seuraennätys.
900 ottelua on paljon yhdessä seurassa yhdelle miehelle. Ja jääkiekkoa ylipäätään.
Sidonnaisuus Jyväskylään on vahva, vaikka hän ulkomailla pelaa ja asuukin. Sikäli "etäjyppinä" olo on ollut epämiellyttävää, että JYP on taistellut sarjan hännillä.
– Aika monta peliä olen katsonut ja ollut paljon yhteydessä Jyväskylään. Jos on tullut seurattu 35 vuotta JYPiä, niin ei se ihan nopeasti muutu. Seuraan pelejä enemmän yksilöiden ja henkilöiden kautta.
"Viimeisiä pelejä vedellään"
Hytönen omistaakin palasen JYP Jyväskylä Oy:stä. Hän on yksi niistä JYP-taustaisista pelaajista, jotka ostivat osuuden seurasta itselleen.
– Ei omistajuus vaikuta millään lailla tekemiseen, olen jättänyt sen täysin erilliseksi asiaksi.
Hytönen täyttää 40 vuotta maaliskuussa. Hyökkääjä vihjaa vahvasti, että hän on pelaamassa viimeistä kauttaan ammattilaisena.
– Aika lopuillaan tämä alkaa olla ja viimeisiä pelejä vedellään. Huomaa, ettei ole samanlaista pelata, kun ei ole yleisöä. Pelaamisen nautinto tulee paljon siitä, että saa kokea yhteisön voiman.
Liiga-videot
-
Lataa lisää
Uusimmat
-
19:26
Verohallinto ei vielä tiedä, kuinka monen luottotietoja on kysytty väärin perustein – näin tarkistat omat tietosi
-
19:12
Jalkapallojätti: Valmentajapotkut!
-
19:06
Kuningatar Camilla kuittaili syöpähoitoja jatkavan kuningas Charlesin toiminnalle: "Paranisi, jos käyttäytyisi kunnolla"
-
19:01
Pyramidien mysteeri saattoi vihdoin ratketa
-
19:01
Sokeroitu vai sokeriton alkoholijuoma? Toinen vaihtoehto pahempi krapulan kannalta
-
18:56
Humanitaarinen apu alkoi kulkea Gazan kaistalle Yhdysvaltojen rakentaman laiturin kautta
-
18:36
Putin: Venäjällä ei aikeita vallata Harkovan kaupunkia
-
18:30
Artisti Sexmane kolaroi autonsa
-
18:22
Euroopan neuvosto hyväksyi tekoälysopimuksen
-
18:20
Lisätietoa kaoottisesta välikohtauksesta – poliisin raudoittama maailman ykköspelaaja kommentoi tekojaan
-
18:10
Slovakian pääministerin ampujaksi epäilty astuu oikeuden eteen huomenna
-
18:08
Ruotsidemokraattien puoluetoimistolla trollitehdas – katso piilokameran paljastukset
-
18:07
Leijonien MM-taipaleella toistuu taas hyvin tuttu ilmentymä – väkivahva ketju päätyi ”ryöstön” kohteeksi
-
18:02
Sonja sai 18-vuotiaana diagnoosin, joka muutti hänen elämänsä – kertoo televisiossa karusta keskustelusta, joka sysäsi liikkeelle asian hyväksymisen
-
18:01
Kalle Rovanperän suunnitelmat uusiksi – ”Tuli muita juttuja”
-
18:00
Leijonien tuleva vastustaja kolattiin karmeasti – kouraiseva menetys
-
17:38
Zelenskyi: Ukrainalla ensimmäistä kertaa tarpeeksi tykistön ammuksia
-
17:30
Hallitus sai eduskunnan luottamuksen talousvälikysymyksessä
-
17:15
Tom Cruisen ja Katie Holmesin 18-vuotias Suri-tytär vaihtoi nimensä
-
17:06
Kanadan junioritähdeltä erikoista käytöstä MM-kisoissa – latasi aiheesta jäätävän vastauksen MTV Urheilulle
-
Lataa lisää