Sisaruksille suoritettiin munuaisensiirto samana päivänä – luovuttajana sama henkilö
![Opettaja lahjoitti munuaisensa tuntemattomalle miehelle nähtyään kuvan somessa](https://st.mtvuutiset.fi/static/images/katsomo_backup.png)
Sisko ja veli saivat samanaikaisesti munuaisensiirron samalta luovuttajalta. Historiallisesta elintensiirrosta uutisoi muun muassa Daily Mail.
Useissa tapauksessa munuaisen luovuttuja löytyy lähipiiristä – esimerkiksi isoäidiltä, sisarukselta tai jopa exältä.
Joissain tapauksissa munuaisen luovutus saa aikaan useamman ihmishengen pelastumisen. Useat amerikkalaismediat uutisoivat nyt tapauksesta, jossa munuaisten luovuttaja pelasti sisarusten hengen Yhdysvalloissa – yhtaikaa.
Harvinainen sairaus todettiin jo vauvaiässä
Ava Shepperd, 14, ja hänen veljellään John Benillä, 18, todettiin jo vauvaiässä harvinainen sairaus, kystinoosi. Kyseessä geneettinen sairaus, jonka on on todettu johtuvan CTNS-geenin mutaatiosta.
Tauti häiritsee elinten toimintaa elimiin kertyneiden kystiinikiteiden vuoksi. Kystinoosia esiintyy eri muodoissa, mutta Ava ja John sairastavat sen vaikeinta muotoa, joka on munuaisoireinen.
San Antoinio Express-Newsin artikkelista käy ilmi, että sisaruksille annettiin pitkään dialyysihoitoa. Lääkärit kuitenkin totesivat, että vain teini-iässä olevan kaksikon elämä päättyy lyhyeen, elleivät he saa munuaisensiirtoa.
Perheen vitsistä tulikin totta
Teinien vanhemmat saivat viime viikolla tietää, että sopiva luovuttaja oli löytynyt. Kaikkien yllätyksesksi, testitulokset osoittivat, että sekä veriryhmä että munuaisen kudostyyppi sopivat niin Avalle että Johnillekin.
Ava ja John olivat onnekkaita, sillä John odotti elinsiirtoa vuoden, Ava taas vain kuukauden. Joissakin tapauksissa sopivaa luovuttajaa joudutaan etsiä jopa vuosien ajan.
Tilanteesta teki entistäkin onnekkaamman ja ihmeellisemmän se, että sisarukset saivat munuaisen samalta luovuttajalta.
– Olimme vitsailleet toisillemme, että kuinka siistiä olisi, jos saisimme munuaisen samalta luovuttajalta samanaikaisesti, lasten äiti Kim muistelee käsittämätöntä sattumaa.
Sattuma hämmästytti myös lääkärit
Uutinen oli todella lohduttava, sillä teini-ikäiset Ava ja John ovat viettäneet suurimman osan elämästään sairaaloissa kuluttaen onnelliset lapsuusvuotensa sairaspedissä.
– Tuntui todella hyvältä, kun sai tietää liittävänsä sen tyhmän putken viimeistä kertaa vatsaansa, John kuvailee reaktiotaan ilouutisen jälkeen.
Sisaruksille suoritettiin tunnin kestävä leikkaus samanaikaisesti yliopistollisessa sairaalassa. Lääkäritkään eivät oleet koskaan aiemmin todistaneet vastaavaa tilannetta.
Vaikka sisarukset olivatkin onnekkaita, elinsiirtoon liittyy aina hyljintäriski. He joutuvatkin syömään lääkkeitä koko loppuelämänsä. Vaikka kaksikko jatkaa taisteluaan myös kystinoosia vastaan, he pystyvät elää suhteellisen normaalia elämää.
Jos video ei näy, voit katsoa sen täältä.
Lähde: Daily Mail, San Antonio Express-News, KSAT 12
Lue kaikki uusimmat lifestyle-aiheiset artikkelit!
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää