Mary lahjoitti munuaisen ex-miehelleen 20 vuotta eron jälkeen: ”Aika epätavallinen tarina”

Opettaja lahjoitti munuaisensa tuntemattomalle miehelle nähtyään kuvan somessa 2:17
Tämä opettaja lahjoitti munuaisensa puolestaan tuntemattomalle miehelle.

Amerikkalaisnainen ei epäröinyt lahjoittaessaan munuaisensa lastensa isälle – 20 vuotta avioeron jälkeen.

20 vuotta sitten Mary Zeiglerin ja Bill Heinrichsin avioliitto päättyi eroon 24 vuoden jälkeen. 14-vuotiaina toisensa tavanneelle ja 18-vuotiaina avioituneelle pariskunnalle ehti siunaantua kaksi lasta. Ex-pari pysyi hyvissä väleissä vielä Billin asteltua muutamaa vuotta myöhemmin alttarille uuden kumppaninsa, Lindan, kanssa.

Erosta huolimatta Mary muistikin sanonnan "niin myötä- kuin vastoinkäymisissä", eikä epäröinyt lahjoittaa ex-miehelleen munuaista, kun tämä sitä tarvitsi.

– Se on aika epätavallinen tarina, Mary, 62, kertoi Fox 9 -kanavalle.

"Se ei ollut edes päätös"

Helmikuussa Billille selvisi, että hän tarvitsisi uuden munuaisen, ja Mary ilmoittautui vapaaehtoiseksi.

– Minulle se ei ollut edes päätös. Se oli kuin hän olisi soittanut ja kysynyt, voisinko tulla haravoimaan lehtiä. Niin minä sen ajattelen, Mary kuvaili.

Mary valmistautui leikkaukseen kuukauden puhtaalla ruokavaliolla ja runsaalla veden juomisella.

– Lääkäri sanoikin herätessäni, että se oli erinomainen munuainen, Bill kertoi.

Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä.

Ex-parin mukaan heidän lapsensa kertovat mielellään tarinaa muille. 

– Jos tämä tarina muuttaa yhdenkin ihmisen tekoja tai asennetta ex-kumppaniaan kohtaan, se on sen arvoista, Mary totesi.

Lähteet: Fox 9, New York Post

Lue myös:

    Uusimmat