Historiallinen ensilento! Munuainen kuljetettiin naiselle onnistuneesti drone-lennokilla – potilas oli odottanut tervettä elintä kahdeksan vuotta
Yhdysvalloissa on suoritettu ensimmäinen elinsiirto, jossa on hyödynnetty drone-lennokkia. Elinsiirtoja varten suunniteltu lennokki kuljetti huhtikuussa munuaisen naiselle, joka oli odottanut siirrännäistä kahdeksan vuotta. Lento suoritettiin Marylandissa.
Onnistuneesta siirrosta kertoivat aiemmin muun muassa The New York Times ja Mediuutiset.
Kyseessä oli The New York Timesin mukaan testilento, joka kesti vain lyhyen aikaa. Tästä huolimatta asiantuntijat pitävät onnistunutta lentoa merkittävänä edistysaskeleena. Lento osoitti, että miehittämättömistä elinsiirtolennoista voi pian tulla todellisuutta.
Halvin tapa hoitaa kuljetukset
Elinsiirrot ovat nykyisellään kalliita ja vaativat hoitohenkilökunnalta ripeää toimintaa. Kuolleelta luovuttajalta saatu elin säilyy kelvollisena vain lyhyen aikaa.
Uutiskanava CNN:n jutussa arvioidaankin, että drone-lentojen ansiosta elinsiirrot voivat tulevaisuudessa helpottua, nopeutua ja halventua.
Elinsiirrossa käytetty lennokki oli suunniteltu Marylandin yliopistossa. Lennon suunnitteluun osallistui CNN:n mukaan muun muassa fyysikoita, tutkijoita ja ilmailuasiantuntijoita.
Kahdeksan moottoria ja laskuvarjo
Uutistoimisto Reutersin mukaan testilennokki oli hyvin varusteltu. Siinä oli kahdeksan moottoria siltä varalta, että jotain menisi pieleen.
Lisäksi lennokissa oli laskuvarjosysteemi, jonka avulla elin olisi saatu vahingoittumattomana maan pinnalle, jos moottorit olisivat hajonneet.
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää