Sisäministeri Rantanen MTV:lle jengirikollisuudesta: "Saattoi olla arvattavissa, että Ruotsin laineet lyövät Suomeenkin"

Sisäministeri Mari Rantanen (ps.) sanoo MTV Uutisille pitävänsä katujengien rikollisuuden kehitystä erittäin huolestuttavana.

MTV Uutisten tietojen mukaan keskusrikospoliisi tutkii laajaa huumeorganisaatiota, jonka toimintaa on johdettu Ruotsista käsin.

Epäillään, että ruotsalainen ja erittäin väkivaltaisessa maineessa oleva rikollisverkosto Dödspatrullen on salakuljettanut ja yrittänyt salakuljettaa Suomeen ainakin satoja kiloja eri huumausaineita.

– Totta kai tilanne on hyvin vakava ja saattoi aiemminkin olla arvattavissa, että Ruotsin laineet lyövät Suomeenkin tämän osalta. On hirvittävän hyvä asia, että viranomaiset ovat olleet hereillä ja Suomen poliisi pystyy tässä toimimaan Ruotsin poliisin kanssa erinomaisessa yhteistyössä, Rantanen sanoo.

Ruotsin poliisi otti kesällä KRP:n juttukokonaisuuteen liittyen kiinni useita henkilöitä ja toimitti heidät Suomeen.  

Tilanne otettu vakavasti

Rantanen sanoo Suomen poliisin olleen hyvin hereillä katujengeihin liittyvien asioiden osalta. 

– Onneksi katujengi-tilanne on otettu vakavasti sekä viranomaisten että Suomen hallituksen osalta. Siinä mielesä asia on nyt ollut tapetilla. Hallitus panostaa tähän toimintaan ja tutkintaan tietysti myös kovasti.

Kysyttäessä mahdollisesta avusta Ruotsille sisäministeri Rantanen kertoo Suomen katsovan tilannetta siinä kohtaa, mikäli Ruotsista tulisi pyyntö.

– Suomessa on Euroopan pienimmät poliisivoimat per asukasluku, joten mitään suuria määriä Suomella ei ole valitettavasti Ruotsille antaa. Mutta kuten tämäkin tapaus osoittaa, Suomen ja Ruotsin poliisiyhteistyö toimii erinomaisesti ja siinä mielessä pystymme heitä tukemaan ja he meitä.

MTV Uutisten tietojen mukaan jutussa on vangittuna Suomessa yhteensä toistakymmentä epäiltyä.

– Väkivaltaisuudet ovat valitettavasti jo levinneet Suomeen näiden katujengien osalta, jotka täällä toimivat, joten siinä mielessä tämä ei varmasti siihen sen uutta tuo. Pidän kuitenkin huolestuttavana tätä kehitystä. 

Poliisin resursseja lisätty

Rantanen kertoo olevansa hyvin tyytyväinen viranomaisten toimintaan sekä myös hallitusohjelmaan asian suhteen.

– Hallitusohjelma on jo ottanut huomattavasti kantaa lisäämällä poliisin resursseja, toimivaltuuksia, tiedonvaihtoa, biometriikkaa ja niin edelleen. 

Poliisin mukaan Ruotsissa on 52 eri jengiä ja niiden jäseninä on noin 15 000 henkilöä.

– Nyt on korkea aika keskittyä katujengirikollisuuteen ja järjestäytyneeseen rajat ylittävään rikollisuuteen, jotta Suomi ei ajaudu pahempaan tilanteeseen, Rantanen sanoo.

 

Lue myös:

    Uusimmat