Sisäministeri MTV:lle: Katujengit suuri uhka, väläyttää rikosvastuuta alle 15-vuotiaillekin: "Syytä palauttaa roti ja järjestys"
Sisäministeri Mari Rantanen (ps.) toivoo uusia keinoja katujengi-ilmiöön puuttumiseksi.
Sisäministeri Mari Rantasen (ps.) mukaan katujengit ovat yksi akuuteimpia turvallisuusuhkia Suomelle. Rantanen kommentoi asiaa MTV:n Uutisextrassa.
– Itse pidän hyvin huolestuttavana tietoja nuoriso- ja katujengeistä. Tilanne on päässyt pahenemaan viime vuodet, ja on syytä palauttaa roti ja järjestys kaduille ja kouluihin. Tähän täytyy kiinnittää erityistä huomiota, Rantanen sanoo.
Katujengit ovattunnistettuja, tiettyihin kaupunginosiin leimautuvia ryhmiä, joissa tapahtuu huumekauppaa ja muuta vakavaa rikollisuutta. Poliisi on ollut huolissaan katujengi-ilmiöstä etenkin pääkaupunkiseudulla.
Rantanen puuttuisi ilmiöön muun muassa lisäämällä valvontaa ja poliisin näkyvää läsnäoloa rauhattomilla alueilla. Lisäksi hän ottaisi käyttöön myös uusia keinoja, kuten henkilötarkastukset alueille, joissa on ilmennyt merkittäviä määriä ryöstöjä ja väkivallan tekoja.
– Katsoisin tässä kohtaa myös uusia keinoja. Tämä (henkilötarkastukset) on yksi keino, jolla pyritään kaduilta saamaan pois laittomia aseita ja teräaseita, joita liikkuu paljon kaduilla.
Rantanen nosti henkilötarkastukset esille jo viime viikolla MTV:n haastattelussa.
Rantanen ei usko, että henkilötarkastuksen johtaisivat etniseen profilointiin, eli siihen, että tarkastukset kohdennettaisiin esimerkiksi etnisen taustan perusteella.
– Varmaankin ne kohdennettaisiin sen perusteella, mikä meillä on tieto kyseiseltä alueelta – mitä siellä on tapahtunut, keitä ollut uhreina ja tekijöinä.
– En ajattele, että tästä tulisi suoranainen etnisen profiloinnin malli, mutta ei se myöskään voi toimia niin, että kääntäisimme vaikkapa jonkin vanhuksen laukut tai taskut tilanteessa, jossa vaikkapa nuoriso on tehnyt paljon rikoksia viime aikoina. Siinä ei ole mitään järkeä.
Esimerkiksi Tanskassa on käytössä tehostetun valvonnan malli, jossa tietyissä tilanteissa poliisi voisi tehdä kenelle tahansa ruumiintarkastuksen ilman rikosepäilyä.
Rantanen: Rikosoikeudellisen vastuun alaikärajan laskeminen yksi keino
Rantanen pitää yhtenä mahdollisena keinoja rikosoikeudellisen vastuun alaikärajan laskemista nykyisestä 15 vuodesta. Asiasta ei ole kirjausta hallitusohjelmassa, mutta perussuomalaiset puolueena on kannattanut ajatusta.
Rantasen mukaan ikärajan laskemisella puututtaisiin tapauksiin, joissa täysi-ikäiset värväävät rikoksentekijöiksi lapsia, jotka eivät ole rikosoikeudellisessa vastuussa.
Katso koko haastattelu MTV:n Uutisextrassa.
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää