Silmiä avaava kirje kaikille vanhemmille: ”Pysyn todella lähellä, jotta teillä ei olisi aikaa kadota"

Eräs äiti julkaisi Netmums-sivustolla lapsen näkökulmasta kirjoitetun tekstin, jonka lukeminen toivon mukaan auttaa vanhempia ymmärtämään pieniä lapsiaan hieman paremmin. 

Tämän tekstin luettuasi saatat nähdä arkiset hankaluudet aivan uudessa valossa. 

"Rakkaat äiti ja isä,

Se olen minä, teidän malttamaton lapsenne. Tiedän, etten normaalisti selittele käyttäytymistäni, mikä saattaa turhauttaa teitä. Olen pahoillani, turhaudun usein myös itsekin.

En yritä olla hankala tai paha lapsi, mutta joskus asiat vain käyvät ylivoimaisiksi. Aivan kuten aamulla, kun kysyitte minulta, haluanko pannukakkuja vai vohveleita. Vohvelit kuulostivat hyviltä, mutta välittömästi kun näin ne, tiesin tehneeni väärän valinnan. Aloin siis itkeä pannukakkujen perään. Päätöksenteko on minulle vaikeaa ja pelkään tekeväni vääriä valintoja. Ja niin usein myös teenkin. Joskus saatan pohtia asioita edestakaisin, mikä hämmentää meitä kaikkia.

Haluan tietää, missä olette. Seuraan teitä kaikkialle. Kun lähdette huoneesta, pelästyn, sillä en tunne oloani enää turvalliseksi. Joskus en leiki, sillä haluan olla varma siitä, mihin menette. Vihaan sitä, kun menette kylpyhuoneeseen ettekä päästä minua sisään. Yksi minun pieni sormeni mahtuu oven alta. Toivon, että voisin mahtua sieltä kokonaan. Pysyn todella lähellä, jotta teillä ei olisi aikaa kadota.

Vessa ei ole ystäväni. En ymmärrä, miksi haluatte minun istuvan laitteessa, jossa on iso kolo. Mitä jos putoan? Mitä jos se nielaisee minut? Mitä jos sieltä tulee ötököitä? Voin pissata todella nopeasti, mutta en pidä kakalla istumisesta. Joskus kakkaaminen sattuu takapuoleeni, joten pidättelen sitä. Joskus pidättelen niin kauan, että pieniä kikkareita putoaa housuihini. Tiedän sen olevan ällöttävää, mutta en voi sille mitään. Ei tulisi kuulonkaan, että istuisin pelottavalle potalle.

Yö on päivän pelottavin kohta. Kaikki pimenee ja laitatte minut huoneeseeni yksinäni. Pelkään ötököitä ja pelottavia asioita nurkissa, mutta te kerrotte siellä olevan vain varjoja. Kerrotte pitävänne minut turvassa, mutta sitten jätätte minut. En halua sulkea silmiäni, sillä mitä jos joku pomppaa pystyyn ja yrittää napata minut? Joskus jäätte makaamaan kanssani, mutta silloinkaan en voi rentoutua, koska heti, kun suljen silmäni, te jätätte minut. Joskus näen, kun yritätte hiipiä ulos, mutta sitten itken ja saan teidät takaisin sänkyyn.

Tiedän, että pukemiseni on kaaosta. Luottakaa, kun sanon, että se on sählinkiä myös minulle. Kenen idea on, että meidän pitää pukea vaatteet päällemme? Kerrotte, että minun pitää pukea vähintään alusvaatteet. Sukat ovat pahimmat. Miksi minun pitää pukea päälleni asioita, jotka saavat jalkani kuumaksi ja varpaani muhkuralle? Tunnen nämä muhkurat kengissänikin. Kengät! Vihaan kenkiä. Joskus ne ovat liian löysät, joskus taas liian tiukat. Haluan jalkojeni hengittävän.

Asiat, joita äiti kutsuu nimilapuiksi, ovat toinen suuri ongelma. Tunnen raapimista selässäni. Yritän repiä niitä ja pian olen repinyt koko paidan päältäni. Sitten huudatte minulle, että laita vaatteet takaisin päälle. Vihaan vaatteita.

En tykkää muutoksesta. Ensin kerrotte minulle menevämme puistoon, ja sitten kerrotte ajan loppuneen. Minne se aika oikein meni? Tiedän, että jotkut näistä asioista voivat olla melko ärsyttäviä. Olen kuitenkin uusi maailmassa ja vasta sopeutumassa ja tutustumassa siihen. Joskus äänet ja tuoksut pelottavat minua. Uudet kokemukset saattavat saada minut hämilleen ja huolestuttaa.

Näen ympärilläni monia asioita, jotka voivat satuttaa minua. Asioita, jotka eivät ehkä pelota teitä, mutta jotka pelottavat minua. Kuten eläintarhan ankat tai äänekäs roska-auto. Muistakaa, olen vasta opettelemassa. Joten, kärsivällisyyttä kanssani. Puhukaa rauhallisella äänellä, vaikka itse huutaisin keuhkot pihalle. Olette tukeni tässä hullussa maailmassa, ja jonain päivänä todella arvostan sitä. Minä lupaan!"

Lähde: Netmums