Olen henkisesti ja tiedollisesti puun ja kuoren välissä. Jääkiekkotoimittajana eittämätön tehtäväni on arvostella Jukka Jalosen pelaajavalintoja pian alkavien jääkiekkoilun Latvian MM-kisojen tiimoilta. Helppoa tuo ei ole, koska entisenä ammattivalmentajana tiedän, ettei mitään arvosteltavaa oikeastaan ole.
Juttu jatkuu kuvan alla.
Päävalmentaja Jukka Jalosen vetämä Leijonat-johto joutui tekemään taas kovia valintoja.SPA | Swedish Press Agency
Joten ei auta kuin yrittää jonkinlaista kompromissia noiden kahden edellä mainitun väliltä.
Urheilujournalismin kritiikkilaitoksena voi ymmärtää niin, että tehtävämme on tähdätä siihen, että esimerkiksi valmentajatehtävissä Suomessa työskentelee parhaat mahdolliset tekijät. Terävällä kynällä pyrimme poistamaan mielestämme heikommat tekijät kyvykkäämpien tekijöiden tieltä.
Toisaalta sekään ei voi olla suojatekijä kritiikin osalta, että kohteena sattuu olemaan ihan parhaista parhain valmentaja, kuten nyt Jukka Jalonen tai vaikkapa Pekka Virta on. Sopii päinvastoin ajatella, että kovimpien tekijöiden osalta myös kritiikin sopii olla kaikkein terävintä.
Aina näin keväisin, kun erilaiset ja eritasoiset keskustelut ja väännöt juuri valitun Leijonat-miehistön osalta uudelleen ja uudelleen väistämättä alkavat, tuntuu, että kriitikoilta ja etenkin tavallisilta jääkiekkoilun seuraajilta ja ystäviltä unohtuu tämä perusasia: yksikään valmentaja ei ole koskaan valinnut eikä tule valitsemaan vaivoikseen joukkueeseen huonompia saapuvilla olevia pelaajia parempien saapuvilla olevien pelaajien sijaan.
Valitako Axel Rindell vai Vili Saarijärvi?
Axel Rindell iski kaksi osumaa Tshekin EHT-turnauksessa./All Over Press
Oma lukunsa on sitten se, että nuo "huonommat" ja "paremmat" pelaajat ovat lähes poikkeuksetta eri asia päävalmentajalle kuin kriitikoille. Sohvan nurkasta ja jopa täältä analyytikon kammiolta on vaivatonta hupia laittaa yksittäisiä pelaajia vierekkäin puntariin tyyliin, kumpi on parempi pelaaja Lukon Vili Saarijärvi vai Jukureiden Axel Rindell.
Se, että olen myös entinen valmentaja, toppuuttaa minua panemasta Saarijärveä ja Rindelliä tuolla tavoin puntariin, jos ja kun kyse on siitä, kumpi pelaajista päävalmentaja Jalosen olisi tullut valita Leijoniin. Ja toki, jos nyt kuitenkin hieman puntaroin, niin omissa papereissani Saarijärvi on jonkin verran edellä pelaajana Rindelliä, mutta se ei tarkoita, että Jalonen valitsi väärin, kun hän jätti Saarijärven rannalle ja valitsi Rindellin kisakoneeseen mukaan.
En lähde tosissani spekuloimaan, mutta harrastan hieman valmentajataustastani kumpuavaa mielikuvitusta, jonka pohjalta päästän kynästäni tähän kuvaavan esimerkin, tosin esimerkin, joka tuskin on totta. Silti esimerkki on valaiseva kaikessa äärimmäisyydessäänkin:
Entä jos, mitä jos, Jukka Jalonen on kaavaillut Alex Rindelliä niin kutsutun kymmenennen puolustajan rooliin MM-kisoissa? Se tarkoittaisi käytännössä, että hyvin suurella todennäköisyydellä on mahdollista, ettei Rindell pelaa peliäkään Latvian turnauksessa. Tai saa korkeintaan vyölleen jonkin vähempiarvoisen ottelun Italiaa vastaan.
Teoriassa, mutta vain teoriassa, on mahdollista, että Jalonen on selvittänyt etukäteen Vili Saarijärveltä, olisiko hän valmis lähtemään MM-kisoihin sen tiedon varassa, ettei tämä pääse pelaamaan peliäkään. No, en spekuloi tällä sen enempää, totean vain, että Jukka Jalosella on valintoja tehdessään lukemattomia sellaisia muuttuvia tekijöitä pohdittavanaan, josta me ulkopuoliset emme tiedä yhtään mitään. Ja harvalla meistä edes kuvittelukyky riittää siihen, kuinka konstikkaista valinta-asetelmat saattavat haastavimmillaan olla.
Se on kertaamalla tehtävä vielä selväksi, että valmentajat valitsevat kokonaisuuteen sopivimmat pelaajat, eivät "parhaimpia". Yksin jo roolitus vaikkapa hyökkääviin ja puolustaviin pakkeihin problematisoin sen, kuka on paras ja millä tavoin paras tullakseen valituksi joukkueeseen.
Viivelähdöt ja puute oikea käsi alhaalla pelaavista pakeista
Ja kun nyt tuossa edellä tulin asettaneeksi vastakkain pari rightin puolen puolustajaa, jatkan siihen kritiikkiin, joka minulla on tunnollani koskien Jalosen valintoja.
Olisin Jalosen saappaissa – jotka ovat aivan poskettoman liian suuret minulle – valinnut kisajoukkueeseen Elmeri ErosenKim Nousiaisen tai Mikael Seppälän sijaan. Kyse on siitä, että tunnen Jalosen pelikirjan paremmin kuin hän sen itse tuntee.
Tosin en epäile yhteen, etteikö Jalonen ole – jos ei ole, niin hän ei sitten todellakaan ajattele riittävästi pelitapansa luomia reunaehtoja – sydän verta vuotaen joutunut toteamaan, ettei hän saa valituksi joukkueeseen neljää kahdeksaan pelaavaan pakkiin mahtuvaa rightin puolen pelaajaa.
Arvelen, että Leijonat tulee pelaamaan MM-kisoissa keskimäärin 14-16 kappaletta viivelähtöjä per ottelu. Jaloslaisen Total Hockeyn viivelähtöjen pitimiksi ja laadun takaamiseksi olisi ensiarvoisen tärkeää, että sieltä oman maalin takaa tai edestä hyökkäystä olisi oikealta puolelta rakentamassa oikea käsi alhaalla pelaava puolustaja joka parissa. Nyt niin ei ole, ja se ei ole ollenkaan hyvä asia.
Tokikaan tiedossani ei ole, onko Jalonen laiminlyönyt tämä asian tärkeyttä valinnoissaan, vai onko hän vain joutunut harmikseen toteamaan, ettei saapuvilla olevissa pelaajissa tällä kertaa ollut riittävän laadukkaita oikea käsi alhaalla pelaavia puolustajia.
Arveluttava sentterikaarti
Riittääkö Peter Tiivolan taso MM-jäillä, kysyy Petteri Sihvonen./All Over Press
Rightin pakkien puutettakin suurempi huoleni kohdistuu tässä Leijonat-joukkueessa kolmeen keskushyökkääjään. Papereissani sekä Mikael Ruohomaa että Peter Tiivola ovat tavattoman ailahtelevia pelaajia luonteensa puolesta, mikä näkyy suorituksen heittelehtimisinä jopa otteluiden sisällä. Kaiken kukkuraksi Tiivola viiletti viimeisissä harjoituspeleissä kaukalon keskustassa todellisella sentterin h-hetkellä maila irti jäästä niin, ettei siihen olisi puolustaja voinut vahingossakaan syöttää. Mitä sentteripeliä sen sellainen oikein on?
Myös konkari Petri Kontiolan vaiheilla papereissani on kysymysmerkkejä. Hänen valintaansa Leijoniin en kyseenalaista, mutta velvollisuuteni on ilmaista se huoli Kontiolan pelitilannekovuuden riittävyydestä turnauksen kaikkein kovimmissa otteluissa. Tosin se, ettei vastustajillakaan juurikaan ole riveissään vahvoja NHL-tason pelaajia, saattaa auttaa Kontiolaan selviämään kamppailuista voittajana. Eikä sovi unohtaa, että ylivoimapelissä Kontiola on edelleen melkopuoleinen maestro. Yksin se perustelee hänen paikkaansa MM-joukkueessa tällä kertaa.
Öljyä laineille
Lopuksi mieleni tekee valaa öljyä kaikkien pelaajavalintojen ympärillä käyvien keskustelujen laineille. Kyseessä on lopulta vain keväinen rituaali, jota toistetaan ja toistetaan sen älyllisemmin koko asetelmaa problematisoimatta. Kunhan enimmäkseen lämpimikseen jauhetaan puhemyllyä, että saadaan kisaodotukset lämpiämään ja SM-liigan ja MM-kisojen välinen aika nopeasti kulumaan.
Jos en väärin muista, myös keväällä 2019 Jalosen Leijonat oli väärin valittu, mutta kuitenkin oikein maailmanmestaruuden voittanut nippu.
Vahvaan joukkuepallopeliymmärrykseen kuuluu se, ettei aina johduta ajattelemaan lopulta niin, että vasta joukkueen saavuttama lopputulos joko perustelee tai jättää perustelematta pelaajavalinnat. Pelaajavalinnat on paitsi täynnä kompromisseja myös kulloisessakin tilanteessa piripinnassa kultivoitu nivaska riskejä, joilla tähdätään mahdollisuuksien reunoilla liikkuen kilpailuetuun suhteessa vastustajiin. Toisinaan riskit kantavat, toisinaan eivät.
