Leijonien tämän kevään MM-kisajoukkueessa nähdään vain kaksi NHL-vahvistusta. Joukkueen runko tulee siis täten lähes täysin Euroopasta. Sen huipulta puuttuu kuitenkin kaikista terävin kärki. MTV Urheilun jääkiekkoasiantuntijan Petteri Sihvosen mukaan Jukka Jalosen valinnoissa näkyy kevään 2019 tuulahdukset.
UUTINEN: Tässä se on – Leijonien lopullinen MM-kisajoukkue julki
Leijonat lähtee Latvian Riikaan peräti 28 pelaajan voimin.
– Yhdeksän ensikertalaista hyökkäyksessä ja neljä puolustuksessa. Hurja lukema. Rohkeita valintoja, Petteri Sihvonen sanoo isosta kuvasta.
– Tässä on paljon samaa ideaa kuin kevään 2019 maailmanmestaruusjoukkueessa. Taas mennään joukkueella, jonka median on helppo teilata. Tuo mestaruuskevät antaa uskoa ja logiikan, Sihvonen jatkaa.
Sihvonen viittaa kisoihin, joissa Leijonat yllätti kaikki. Nimettömältä vaikuttanut ryhmä kaatoi neljän päivän sisään kolme ”NHL-miehistöä”. Jalkoihin jäivät Ruotsi (puolivälierä), Venäjä (välierä) ja Kanada (finaali).
– Tämän joukkueen kohdalla puhutaan ehkä vieläkin kovemmasta joukkuepelitestistä kuin silloin. Samalla pitää muistaa, että vastustajilla ei ole nyt ihan sen luokan joukkueita, mitä niillä normaalisti on, Sihvonen viittaa yleiseen NHL-tilanteeseen.
Yksikään maa ei ole saanut isoja NHL-tähtiään mukaan kisoihin.

