Sihvonen: SM-liigasta noussut uusi tähti Jukka Jalosen Leijoniin saakka – samalla toinen tähti sammunut Olli Jokisen komennossa

Joakim Kemell – loistava syksy

JYPin nuori, 17-vuotias sensaatiopelaaja Joakim Kemell on SM-liigan syksyn eräs ehdoton valopilkku ja uusi tähti.

Kemell on pelannut 13 peliä, tehnyt 10 maalia, tarjoillut 5 maalisyöttöä, hän johtaa koko sarjan pistepörssiä ja plusmiinustilasto on mukavasti kuusi maalia plussan puolella. Maaleista neljä on tehtynä ylivoimapelissä ja noista kaikista kihauksista ottelujen voittomaaleja on peräti kolme.

Kemell on laukonut ahkerasti, 71 kertaa, laukausprosentti on 14,1 ja peliaikaa per ottelu on koossa keskimäärin 17.03. Kemellin Corsi-prosentti – oman viisikon ja vastustajan viisikon laukauksien suhde – on ihan hyvä, 44,7, eli samaa tasoa kuin JYPillä joukkueena yltyleensä.

LUE MYÖS: Liigasyksyn 17-vuotiaan sensaation piti vain tavoitella pelipaikkaa – tehotykin otteissa yllättävä piirre: "Se tulee minulla ihan luonnepuolelta"

Vedän kuitenkin heti takaisin, ei Kemell sinänsä ole mikään sensaatiopelaaja. Sensaatiota on vain sen verran, että hyvin harva osasi millään muotoa odottaa tällaisen Kemellin ilmaantuvan SM-liigakartalle muuta kuin korkeintaan kilvoittelemaan kolmos-, neloskentän laitahyökkääjän paikasta. Minullekin ennen kauden alkua nimi Kemell oli vain etäisesti tuttu juniorimaajoukkueiden nimilistoilta.

Kun katson lähemmin Kemellin pelaamista, se saa arkailemaan sanan sensaatiopelaaja käyttämistä. Päinvastoin lähitarkastelu johtaa siihen, että mieleen tulee sana ilmeinen, on aivan ilmeistä, että Kemell menestyy SM-liigaotteluissa niin suvereenisti. Kyse on siitä, miten tavattoman monipuolinen pelaaja hän on.

Olen odottanut, josko Kemell olisi alkanut niin sanotusti oikomaan pelaamisessaan sitä mukaa, kun hän noussut parrasvaloihin. Ei ole! Kemell pelaa vaihdosta toiseen muustakin kuin itsestään välittäen, hän pelaa viisikkonsa pelaamisesta osaltaan riittävästi huolehtien.

Harvemmin pelaaja on Kemellin iässä näin tasapainoinen kaikissa neljässä pelitilanneroolissa: kiekollisessa hyökkäämisessä, kiekottomassa hyökkäämisessä, kiekollisen puolustamisessa ja kiekottoman puolustamisessa.

Juttu jatkuu videon alla. 

Johdunkin tässä ehdottamaan: Eiköhän Jukka Jalosen tulisi valita Joakim Kemell Leijoniin Karjala-turnaukseen! Esteitä ei ole, ja se esteettömyys liittyy tuohon kykyyn pelata monipuolisesti ja tasapainoisesti myös tuloksentekopelaamisen ulkopuolella tai pikemminkin elimellisenä osana sitä. Toki Jalonen esikuntineen pohtinee pelaajan ikää, ettei taivastietä Leijoniin avata suoraan turhan kohuvoimaisesti paraatiovista Helsingissä; ehkä Venäjän EHT-turnaus on sikäli tolkullisempi paikka nuoren pelaajan debyytille Leijonissa.

Peliasento, luistelu, pelinlukutaito, kyky reagoida, osaaminen pelin sisäisissä pienissä peleissä, laukaus, syöttäminen, sijoittuminen hyökätessä ja puolustettaessa – muun muassa nuo ovat olleet syksyn mittaan Kemellillä kunnossa. Myös kamppailuvoima on riittänyt, mihin luen mukaan valtavan energian "nousta kanveesista", silloin kuin jokin vääntö vie Kemellin mukkelis makkelis jäänpintaan.

Vaan tuskin Kemell olisi lyönyt läpi vastaavalla tavalla jokaisessa muussa seurassa, JYP on ollut sille loistava alusta. Tästä kaikesta suurin sulka on laitettava ensimmäistä kertaa SM-liigassa valmentavan Jukka Ahvenjärven hattuun.

Näkee otsaluullakin, että Ahvenjärvi on saanut – samaan tapaan kuin Pelicansin päävalmentaja Tommi Niemelä tahollaan – nuoret pelaajansa luottamaan taitoihinsa. JYPissä pelaajan on lupa onnistua, yrittää, kokeilla, epäonnistua, korjata ja jatkaa matkaa viisastuneena eteenpäin.

LUE MYÖS: TPS:ää syytetään valehtelusta Lauri Korpikosken tapauksessa – näin seurapomo vastaa rajuun kritiikkiin: "Se ei mene niin"

Ja mikä tärkeää, tuo tapahtuu Ahvenjärven komennossa varsin hyvän pelin rakenteen puitteissa. JYP ei pelaa orjallista pelikirjalätkää, mutta riittävän toisteista kuitenkin. Pelaajat saavat loistaa, mutta he tekevät suorituksensa hyvissä pelillisesti määritellyissä raameissa. JYPin pelaajilla on lupa päästellä, kunhan pitävät riittävästä määrästä sovittuja pelaamisen perusperiaatteita kiinni.

Ei sovi ollenkaan eikä hetkeksikään unohtaa tuota, minkä tuohon edelle äsken kirjoitin, kun pohditaan, miksi Joakim Kemell on ollut niin hyvä kuin hän on ollut tähän mennessä. Coach Ahvenjärven rooli ja osuus on suuri.

Axel Rindell – ja vaikeampi syksy

Vuorostaan Jukureissa viime kaudella lopullisen – tai oikeammin: "lopullisen" – läpimurtokautensa ja sitä mukaa Jukka Jalosen Leijonat-miehistöönkin aina MM-kisajoukkuetta myöden paikkansa hankkinut Axel Rindell on pelannut käsillä olevan sesongin syksyn alle tasonsa.

Tällä tapaa, kun lyhyesti huomautan ja kerron Rindellin vaisuista otteista, on toki otettava lukuun sellainen pienen pieni mahdollisuus, josko Rindell pelaa loukkaantuneena. Niin vaisut hänen otteensa ovat ajoittain olleet. Jos kyse on loukkaantumisesta, seuraavalta kritiikiltäni on osin terä pois. Lähden kuitenkin siitä, että Rindell ei ole pelannut loukkaantuneena.

Jo aivan ensimmäisten kierrosten Jukureiden pelit pistivät harjaantuneeseen silmääni, ja juurikin Rindellin osalta. Rindell, melkeinpä kärjistämättä, voi aivan kuin pahoin pelatessaan tällä hetkellä Jukureiden pakkipäässä.

Päävalmentaja Olli Jokisen Jukurit pelaa eräänlaista viidakkolätkää. Viidakko tässä tarkoittaa sitä, että jokaisen pelaajan on enemmän tai vähemmän selvittävä omin konstein omat niksit keksien pelitilanteesta seuraavaan.

LUE MYÖS: "Olen nähnyt jääkiekkoa jotain 30–35 vuotta, mutta tuollaista maalia en" – Olli Jokinen mietti, voiko ällistyttävä tilanne olla edes totta

Jukurit pelaa sekavasti, eikä se edes riitä; Jukurit vetää myös vastustajansa pelaamaan sekavasti itseään vastaan. Siinä pelimaailmassa Axel Rindell ei näyttäisi viihtyvän, tai jos viihtyykin, pelinsä ei ainakaan kulje, suju.

Usein on niin, että taitavimmat pelaajat selviävät parhaiten viidakkolätkästä. Mutta aina se ei ole niin. On sellaisten pelaajien "koulukunta", joka inhoaa sydämensä pohjasta sitä, että miksi ihmeessä pitää pelata pelitapaa, joka on alle kaiken ammattilaistason.

Jukureissa pelattiin ennen Olli Jokista Meidän peliä Pekka Kangasalustan, Marko Kauppisen ja Jari Kauppilan komennoissa. Rindell pääsi nauttimaan siitä, hän oli ja on sen pelin maestro SM-liigassa.

Eikö sovi unohtaa, kuten edellä jo mainitsin, Rindell oli viime kaudella myös valmentajien valmentajan, Jukka Jalosen matkassa. Ehkä Rindell ajattelee, miten on mahdollista, että Suomessa voidaan pelata lätkää kuten Jalosen lätkää, ja lätkää kuten Jokisen lätkä, eroa on kuin yöllä ja päivällä – jossa Jokisen lätkä on se yö.

Toki on mahdollista, että Rindellillä nousi viime kausi niin sanotusti hattuun, mikä on puoleltani vain löyhä spekulatiivinen virkaheitto arvelu. Joka tapauksessa Rindellin olisi pitänyt päästä isompiin ympyröihin Mikkelistä, tai ainakin laadukkaampaan valmennukseen.

Sillä tavalla tässä on Jokisen lisäksi vikaa Rindellissäkin, ja ehkä ennen muuta Rindellissä, ettei hän pelaa jääkiekkoaan määräänsä enempää Jokiselle eikä Jukureille, hän pelaa sitä itselleen ja olisi voinut ajatella, että Leijonapaita kiinnostaa niin paljon, ettei pelaamisen taso pääse näin pahoin putoamaan.

Toistan vielä kuitenkin sen, että on olemassa pelaajatyyppi, jolle epäjääkiekon pelaaminen ei vain sovi. Ehkä Jukureiden kannattaisi päästää Rindell hyvään hintaan jonnekin ulkomaille pelaamaan. Jos en väärin ymmärtänyt, Rindell on alkanut olla jopa Jukureiden kannattajien hampaissa.