Sihvonen: Lienee Iivo Niskasen vika, että hiihtovauva Bolshunov taklasi Joni Mäen – "Unohtaminen olisi anteeksiantamaton teko"

Sadismi kuuluu urheiluun. Tai paremmin sanoen lievä sadismi kuuluu urheilun, kun puhutaan voittamisesta ja häviämisestä ynnä sen tuottamista kimuranteista asetelmista.

LUE MYÖS: Bolshunov-lausunnollaan kohauttanut FIS-pomo korjaa sanomisiaan – Suomen edustaja pitää välikohtausta vakavana: "Oli oikea riski, että siinä vahingoittuu pahasti"

Ja tarkoitan nyt ennen muuta omaa sadismiani liittyen urheiluun. Toki moni muukin saattaa kokea samoin, tai oivaltaa kokevansa samoin, jahka on päässyt tämän kolumnini – vai onko tämä pakina – päähän.

Katson hyvin harvakseltaan hiihtoa, mutta en koskaan unohda, miten Iivo Niskanen antoi Etelä-Korean Pyeongchangin olympialaisissa ankaran karttukylvyn 50 kilometrin kuninkuusmatkalla venäläiselle humanterihiihtäjä Aleksandr Bolshunoville.

Myönnän: koin ovelaa sadistista nautintoa, kun Bolshunov ei mahtanut mitään Niskaselle, ja venäläinen alkoi vieläpä kisan jälkeen paitsi syyttää suksiaan myös parkua tyyliin: ”Välillämme oli pieni marginaali ja kun saavutin häntä, hengitti hän niin raskaasti, ihan kuin olisi kuolemassa. Tietenkin ymmärsin hänen bluffaavan. Oli mielestäni rumaa tehdä niin.”

”Rumaa tehdä niin”, heh!

Kun venäläinen itse keppostelee hiihtäessään, se sitten kai on aina kaunista, ja kuuluu asiaan.

Jos Bolshunovilta itseltään kysytään, niin siinä ei kai ollut mitään rumaa, kun hän huitoi sauvallaan Lahden maailmancupin viestin ankkuriosuudella kuin heinämies ja vieläpä maaliin tullessaan taklasi kuin lätkämatsissa konsanaan sillä kertaa taktisesti parempansa Joni Mäen.

Minun papereissani, hirtehisesti, syypää Bolshunovin hyökkäykseen kautta rantain on Iivo Niskanen. Bolshunov kun ei ole vieläkään toipunut siitä, miten suomalainen peittosi hänet aivan pystyyn olympialaisissa 2018. Sinivalkoiset näkyvät muutoinkin päässeen Bolshunovin ihon alle.

Eikä auta, ei yhtään auta, vaikka Bolshunov miten teutaroi, teutaroikoon, Niskasella on Pyeongchangin viideltäkympiltä kultaa, venäläisellä vain hopeaa. Tähän tämän tuloksen anatomiaan liittyy se urheilutulosten lopullisuudesta johtuva vieno mahdollisuus ajatella hieman sadistisesti, että siinähän teutaroit, Bolsu! Venäläinen on niin sanotusti joutunut suomalaisen hiihtoässän taskuun.

Mitä taas tulee siihen, että Bolshunovin ennennäkemättömästä törttöilystä on tehty rikosilmoitus, kantani on selvä. Kun pojat ja tytöt urheilevat, niin silloin tytöt ja pojat urheilevat; urheilu on osin omalakinen todellisuus, ei siihen pidä käräjäoikeutta sotkea. Ei ainakaan noin vähästä, mitä nyt todistettiin. Ja olihan siellä ilmeisesti Mäkikin sopivassa määrin hiillostanut Bolshunovia matkan varrella katsein ja sanoin, jos oikein ymmärsin.

On hiihtourheilun sisäinen asia panna eräänlainen omatekoinen kenttätuomioistuin pystyyn ja antaa Bolshunoville asianmukainen rangaistus. Vetäisen hihasta: noin kuukauden kilpakielto olisi poikaa!

Tosin kuvitellaanpa hetki toisin päin. Mitä jos Mäki olisi ajanut Bolshunovin pystyyn maalialueella? Aivan. Tuon kuvitteleminen paljastaa sen, miten parhaita on aina kohdeltu silkkihansikkain huippu-urheilun piirissä. Mäen tekemänä asia olisi näyttäytynyt mielipuolisena tekona vailla tolkun hiventä; kun sen tekee Bolshunov, erilaisia tämän kaikkivoipaisen hiihtovauvan ymmärtäjiä ilmaantuu sieltä täältä.

Lätkäjätkänä yllätyin siitä, miten suopeasti tai ehkä sittenkin perin pohjin yllättyneenä Joni Mäen joukkuetoverit reagoivat Bolshunovin päällekarkaukseen. Siinä ne suorin polvin seisoskelivat katseella seuraten muina miehinä Niskanen, Ristomatti Hakola ja Perttu Hyvärinen. Tuollaisesta välinpitämättömästä lauhkeudesta jääkiekkoilijoilla olisi paljon opittavaa – tai sitten ei.

LUE MYÖS: Ralliautoa sabotoitiin yöllä, Naisten Korisliigassa hirvittävä tyrmäys, rikosilmoitus 175 SM-liigatappelusta – näistä asioista Suomen urheilussa on aloitettu poliisitutkinta

Yhtä kaikki. Jokainen laji joutuu aina ajoittain määrittelemään itsensä uudelleen. Sanon, vaikka tuntuu hassulta, etten olisi ihan äkkiä uskonut ennalta, että nyt kysellään: Kuuluvatko taklaukset hiihtourheiluun? Entä kuinka kovalla kädellä tapahtuneeseen puututaan? Vai tohditaanko ajatella, että Bolshunovin tempaus oli vain yksittäistapaus, ei kai kukaan muu ole niin hullu kuin Bolshunov on?

Rehellisesti sanoen minua hymyilyttää tämä Lahden maailmancupin kummallinen tapahtuma. Mutta sen verran tästä pitää nyt suomalaisten huippuhiihtäjien – herrat Niskanen, Hakola, Hyvärinen, Mäki ynnä muutkin – ottaa vaarin, että sanotaan ainakin pari seuraavaa kautta, kun tapaatte kisapaikalla kiukkuvauva Bolshunovin, joillakin sanoilla, tai joillakin eleillä, millä tahansa, tulee häntä säännöllisesti episodista pienesti mutta pisteliäästi muistuttaa. Unohtaminen ja villaisella painaminen olisi anteeksiantamaton teko.