Seurasi sensaatiovoittoa sivusta – Susijengin roolipelaajalta suorat sanat: "Minulle on ihan sama"

Ilari Seppälä on tottunut Susijengissä rooliinsa vähän vastuuta saavana vaihtopelaajana.
Ilari Seppälä on tottunut Susijengissä rooliinsa vähän vastuuta saavana vaihtopelaajana. Lehtikuva
Julkaistu 09.09.2025 13:08

MTV URHEILU – STT

Ilari Seppälä on tottunut penkillä istuvan vaihtopelaajan rooliin Susijengin EM-joukkueessa. 

– Oikein hyvältä, Ilari Seppälä vastaa kysymykseen, miltä koripallomaajoukkueen voitto Serbiasta EM-kisojen ensimmäisellä pudotuspelikierroksella näytti.

– Meillä oli hyvä pelisuunnitelma. Saimme (Serbian tähtisentterin Nikola) Jokicin pois siitä, mitä hän haluaa tehdä.

Seppälä jos kuka tietää sen. Hän katseli yhtä Suomen joukkueen tämän vuosituhannen maukkaimmista voitoista kentänlaitapaikalta, samalta tasolta kuin koripallo-ottelujen kalleimmat pääsyliput ostaneet katsojat.

Seppälä istui, seisoi, kuunteli tarkkaavaisesti aikalisät, taputti, kannusti, heitti läpyjä ja piti itseään lämpimänä Suomen vaihtopenkillä. Muttei pelannut sekuntiakaan.

– Olen sen verran pitkään ollut mukana, ettei sellaista tule mieleen, etten olisi joukkueen jäsen, vaikken pelaisi. Jos voitamme Serbian, minulle on ihan sama, olenko pelannut 25 minuuttia vai nolla, Seppälä sanoo.

"Ei sitä suoraan voi kertoa"

Ilari Seppälä (kesk.) vartioi Oscar da Silvaa tiukasti Susijengin Saksa-ottelussa EM-kisoissa.Ilari Seppälä (kesk.) vartioi Oscar da Silvaa tiukasti Susijengin Saksa-ottelussa EM-kisoissa.IMAGO/Alexander Trienitz/ All Over Press

Seppälä, 32, on koripallomaajoukkueen kolmas pelinjohtaja kolmannessa perättäisessä arvoturnauksessa. Hän sanoo, ettei käynyt päävalmentaja Lassi Tuovin kanssa etukäteen yksityiskohtaista keskustelua roolistaan EM-joukkueessa.

– Ei sitä suoraan voi kertoa, miten asiat menevät. Maajoukkueessa rooli on ollut samankaltainen, joten siihen on jo tottunut. Tietää, että koko ajan pitää olla valmis. Se ei ole kiveen hakattu juttu.

Lue myös: Susijengillä raju psykologinen muutos: "Niin varmaan Georgiakin ajattelee"

Seppälä valmistautuu jokaiseen peliin samalla tavalla. Mutta siinä missä hän seurajoukkueessaan tietää olevansa aloitusviisikossa ja pelaavansa noin 30 minuuttia, ellei jotain yllättävää tapahdu, EM-kisoissa hän ei etukäteen tiedä, pääseekö hän lainkaan kentälle.

Vaihtopenkillä Seppälä kertoo seuraavansa koko ajan peliä intensiivisesti.

– Ajattelen koko ajan, mitä tekisin tuossa tilanteessa. En vain istu penkillä ja taputa.

Samaan aikaan hän yrittää pitää kehonsa lämpimänä nousemalla tasaisin välein vähintään seisomaan, ajoin polkemaan kuntopyörää. Puoliajalla hän verryttelee pelitemmolla ja pyrkii "juoksemaan itsensä kerran hapoille".

– Ei se helppoa ole, mutta parhaani teen, että olisin koko ajan pelivalmiudessa.

"Ei tekisi hyvää kenellekään"

Ilari Seppälä haluaa pysyä positiivisena läpi ottelujen.Ilari Seppälä haluaa pysyä positiivisena läpi ottelujen.Tomi Natri /All Over Press

Alkulohkon viimeisessä pelissä hallitsevaa maailmanmestaria Saksaa vastaan Seppälä tuli kentälle ensimmäisen kerran vasta kolmannella neljänneksellä.

Pelin alusta oli siinä vaiheessa kulunut noin tunti ja viisitoista minuuttia.

– Ei siinä ensimmäisessä tilanteessa käsketä kavereita pois tieltä ja oteta omaa ratkaisua. Yritän saada aluksi yksi kaksi varmaa suoritusta, että pääsen pelirytmiin mukaan, Seppälä kertoo.

Lue myös: Tosi kyseessä, Susijengi! Näin EM-turnaus nyt jatkuu

Hänen vastaukseensa tiivistyy vaihtopenkin viimeisen miehen tehtävän vaikeus. Seppälän tulo kentälle Saksaa vastaan oli seuraus siitä, että Suomen peli sujui huonosti ja pelinjohtajat Edon Maxhuni sekä Miro Little eivät olleet onnistuneet toivotusti.

Siksi toista tuntia vuoroaan odottaneelta Seppälältä odotettiin rytminmuutosta Suomen peliin, onnistumista osaamisensa ylärajoilla.

– Se on erilainen tilanne, Seppälä myöntää.

– Se on ainoa konkreettinen ero, kun on pienemmässä roolissa. Isossa roolissa ei tarvitse hakea kolmannella neljänneksellä pelituntumaa.

Alkulohkossa Seppälä pelasi keskimäärin kuusi minuuttia ottelussa. Pisteitä hän keräsi yhteensä vain viisi. 

Saksan maailmanmestaruuteen 2023 valmentanut Gordie Herbert kertoo kirjassaan Die Jungs gaben mir mein Leben zurück (Pojat antoivat minulle elämäni takaisin), miten hän ennen MM-joukkueen valintaa keskusteli jokaisen pelaajan kanssa tämän roolista.

Vaihtopenkin kolmelle viimeiselle pelaajalle Herbertin viesti oli, ettei peliaikaa välttämättä tule sekuntiakaan, mutta silti pitää olla sataprosenttisen sitoutunut säteilemään energiaa ja kannustusta joukkueeseen koko ajan. Jos tähän ei olisi valmis, asiaa joukkueeseen ei olisi.

Samoissa MM-kisoissa Suomi hävisi kaikki alkulohkopelinsä, ja päävalmentaja Tuovi vaihtoi peluutusta kesken turnauksen. Suomen vaihtopenkin päähän juuttuneen Alex Murphyn pettymys näkyi.

Seppälä allekirjoittaa Herbertin ajatuksen, että koko pelin penkillä istuva vaihtomieskin voi antaa energiaa joukkueelle.

– Jos siellä vain istuisi penkin päässä ja mököttäisi, ei se tekisi hyvää kenellekään. Kun kaveri tulee vaihtoon, yritän auttaa sanomalla, jos näen että jokin tilanne voisi olla ensi kerralla auki. Annan läpyt ja tsemppaan.

3:01imgLauri Markkanen kertoo Susijengin pukukopin synkistä hetkistä: "Joukkuehenki ei ole rakoillut missään kohtaa".

Tuoreimmat aiheesta

EM-koripallo