Oppositio ja hallitus ottivat yhteen eduskunnan istuntokauden ensimmäisellä kyselytunnilla. Petteri Orpon (kok.) hallitus sai vastikään valmiiksi budjettiriihensä. Riihtä sävytti rasismikohu, jonka selvittely vei runsaasti aikaa hallituspuolueiden edustajilta.
Pääoppositiopuolue SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Tytti Tuppurainen sivalsi Orpon hallitusta muistuttamalla, että työttömyys kasvaa, valtio velkaantuu ja konkurssien määrä on ennätystasolla.
– Näiden vaikeuksien edessä Suomen istuva oikeistohallitus joutuu käyttämään juuri päättyneessä riihessään suurimman osan ajasta sen asian käsittelyyn, joka on kaikille suomalaisille aivan selvää: jokainen ihminen on samanarvoinen.
SDP:n ryhmyri sanoi, että näiden vaikeuksien edessä ihmisten tulisi voida luottaa siihen, että maassa on toimintakykyinen hallitus, joka kantaa huolta Suomen taloudesta, työllisyydestä ja ihmisten hyvinvoinnista.
Onko hallitus toimintakykyinen? Tuppurainen kysyi.
Tuppurainen suuntasi kysymyksen perussuomalaisten puheenjohtajalle Riikka Purralle ja tiedusteli, tuleeko epäasiallisista puheista jatkossa seuraamuksia.
Purran sijaan pääministeri Orpo otti vastausvuoron ja puolusti hallituksensa linjaa ja päätöksiä.
– On aivan selvää, että tässä maassa ihmiset ovat yhdenvertaisia ja tasa-arvoisia. Se on hallituksen linja ja se on eduskunnan linja. Emme hyväksyi ihmisarvoa loukkaava tai vähättelevää puhetta. Kaikki ovat tähän sitoutuneita.

