Rinne lupasi vappupuheessaan: Aktiivimallin leikkaus perutaan ja 0,7 hoitajan mitoitus hoidetaan – listalla myös "vappusatanen"

SDP:n puheenjohtaja ja hallitustunnustelija Antti Rinne oli vappupuheessaan lupailevalla tuulella. MYös Vihreiden, Kokoomuksen ja Perussuomalaisten puheissa olivat esillä hallitusneuvottelut.

Antti Rinteen mukaan seuraava hallitus esimerkiksi peruu työttömyysturvaa alentavan aktiivimallin leikkauksen ja "hoitaa" vanhustenhoitoon 0,7:n hoitajan mitoituksen.

Jos Rinne saa hallituksen muodostettua, luvassa olisi myös esimerkiksi veronkevennyksiä pieni- ja keskituloisille ja erilaisia toimia yhteiskunnallisen eriarvoisuuden vähentämiseksi. Lisäksi Rinteen mukaan tarvitaan hoitotakuu, joka takaa kiireettömään hoitoon pääsyn viikossa.

– Oikeistohallitus kaatui jo ennen vaaleja. Vaali-iltana kävi selväksi, että neljä vuotta kestäneet pakkotalkoot, jossa oikeisto laittoi leikkauksillaan pieni- ja keskituloiset maksamaan, ovat nyt lopullisesti ohi, Rinne sanoi Työväen vappujuhlassa Helsingissä.

40 paikkaa eduskuntaan saanut SDP oli vaalien voittaja äärimmäisen pienellä yhden paikan erolla toiseksi tulleisiin perussuomalaisiin. Hallituksen muodostaminen on vielä täysin kesken, mutta yhtenä todennäköisenä mahdollisuutena on pidetty SDP:n ja kokoomuksen muodostamaa sinipunaa, jota vihreät ja RKP ryydittäisivät.

Rinne sai vappuaattona kaikilta eduskuntapuolueilta vastaukset esittämäänsä kysymyspatteristoon. Puolueet listasivat myös omia kynnyskysymyksiään hallitustyölle.

Rinne ei ole unohtanut vappusatasta

Rinne palasi myös vuoden takaiseen vappupuheeseensa ja niin kutsuttuun vappusataseen. Tuolloin Rinne sanoi puheessaan, että alle 1 400 euron eläkkeisiin olisi mahdollista lisätä sadan euron nettokorotus. Lupauksen perään ehti omassa vappupuheessaan kysellä tänään esimerkiksi keskustan eduskuntaryhmän johtaja Antti Kaikkonen.

Rinteen mukaan korotus on mahdollinen "useamman vuoden ohjelmalla".

– Asiantuntijoiden mukaan tämä yksittäinen esitys nostaa 55 000 eläkeläistä pois köyhyydestä, Rinne sanoi.

Erityisesti työmarkkinoille Rinne kaipaa takaisin sopimisen kulttuuria ja sopimusyhteiskuntaa. Hänen mukaansa sanonta "torilla tavataan" alkoi viime hallituksen aikana tarkoittaa urheilun kultajuhlien sijaan massiivisia mielenosoituksia hallituksen pakkolakeja vastaan.

– En lupaa jääkiekon maailmanmestaruutta, mutta sen lupaan, että työntekijöiden oikeuksia ei poljeta, Rinne julisti.

Halla-aho peräsi äänestäjien kuluttajansuojaa

Tulevan hallituksen tavoitteet olivat muutenkin esillä vappupuheissa.

Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho moitti koko suomalaista hallituksenmuodostustapaa. Hänen mukaansa se, että melkein kaikki puolueet voivat Suomessa liittoutua melkein kaikkien muiden kanssa, on ongelma äänestäjien kuluttajansuojan kannalta. Esimerkiksi Ruotsin blokkipolitiikka on Suomen tapaa parempi, Halla-aho sanoi Helsingissä.

Hallitusneuvottelut olisi hyvä aloittaa poliitikkojen, työmarkkinaosapuolten ja asiantuntijoiden yhteisellä "työkokouksella", ehdotti puolestaan keskustan eduskuntaryhmän johtaja Antti Kaikkonen. Hänen mukaansa tarkoitus olisi miettiä yhdessä keinoja siihen, miten työllisyysaste saadaan nousemaan 75 prosenttiin tällä vaalikaudella.

Pallon kokoonkutsumisesta hän heitti SDP:n Rinteelle. Hyvinkäällä puhuneen Kaikkosen mukaan keskusta voisi tukea mahdollisesti syntyvää yhteisymmärrystä myös oppositiosta.

Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä ja kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo eivät puolueidensa mukaan pitäneet julkisia vappupuheita.

Kemin sellutehdas jakoi edelleen

Vihreiden puheenjohtaja Pekka Haavisto kommentoi puheessaan Turussa Metsä Groupin Kemiin suunnittelemaa sellutehdasta.

– Kaikki ymmärtävät, että uudet työpaikat ovat aina myönteinen asia. Mutta nyt on oikea hetki pysähtyä myös miettimään, miten metsäteollisuus varmistaa, että Suomi pysyy ilmastotavoitteissaan ja miten luonnon monimuotoisuus turvataan. Tähän ei saada vastausta, ellei Suomen metsäteollisuus kokonaisuudessaan ota haastetta vastaan, Haavisto sanoi.

Kokoomuksen europarlamentaarikko Henna Virkkunen puolestaan sanoi Seinäjoella Kemin biotuotetehdasta suoranaiseksi vappulahjaksi hallitusneuvottelijoille. Hän piti käsittämättömänä vihreiden nuivaa suhtautumista.

– Metsät kasvavat Suomessa enemmän kuin koskaan. Niiden käyttöä voidaan edelleen kestävästi lisätä toisin kuin vihreät väittävät. Erityisesti Pohjois-Suomessa laskelmien perusteella puuta riittää hyvin, Virkkunen sanoi.

Lue myös:

    Uusimmat