Setan aluepomo ohjeistaa sateenkaarinuoria Ylellä: Ei kannata tulla ulos kaapista koronan aikana

Pirkanmaan Setan toiminnanjohtaja ja Sinuiksi-neuvontapalvelusta vastaava Mikko Ala-Kapee sanoo Ylelle, että he eivät suosittele sateenkaarinuorten tulevan ulos kaapista korona-aikana.

Ylen Takaisin Pasilaan -podcastin tuoreimmassa jaksossa keskustellaan siitä, kuinka koronatilanne on vaikuttanut jo valmiiksi heikossa asemassa oleviin sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöihin ja niihin kuuluviin nuoriin.

Ala-Kapee sanoo Ylelle, että nyt ei ole oikea aika tulla ulos kaapista ja kertoa suuntautumisestaan esimerkiksi vanhemmille.

– Sen sijaan voi ottaa meihin yhteyttä ja valmistautua kertomaan asiasta sitten, kun korona-aika päättyy, hän sanoo.

Neuvon taustalla on huoli nuorten turvallisuudesta, sillä poikkeusolot voivat kiristää perheiden välejä ja lähisuhdeväkivallan riski on tavallista suurempi. Tästä kertoo sekin, että poliisien kotihälytystehtävien määrä on kasvanut roimasti ja perheväkivalta on työllistänyt poliisia viime aikoina paljon.

Samaan aikaan, kun väkivalta lisääntyy, niin yhteiskunnan tukitoimet ovat ylikuormitettuja.

– En halua maalata piruja seinille, mutta ikävä kyllä edelleen tapahtuu tilanteita, joissa nuori tulee ulos heitetyksi ja näitä turvaverkkoja joudutaan käyttämään, Ala-Kapee sanoo Ylelle.

Ala-Kapee muistuttaa, että muistuttaa, että suurin osa ulostuloista sujuu hyvin, mutta siitä huolimatta Seta suosittelee tekemään aina turvasuunnitelman sen varalta, että niin ei käykään.

Myös Tämän kylän homopoika -blogista tunnetuksi tullut Eino Nurmisto on samaa mieltä Ala-Kapeen kanssa siitä, että nyt ei ole paras hetki tulla ulos kaapista.

– Nuorena toki tuntuu siltä, että elämä tapahtuu tässä ja nyt ja pian on vanha ja kaikki loppuu. Haluan silti kannustaa rauhoittumaan ja odottamaan parempia aikoja, hän sanoo Ylellä.

Poliisista kerrottiin jo maaliskuun lopussa, että perhe- ja lähisuhdeväkivallan pelätään lisääntyvän, kun ihmiset viettävät enemmän aikaa kodeissaan ja koronaepidemia lisää esimerkiksi perheiden taloushuolia.

Huhtikuun alussa kotihälytyksien määrässä oli jo nähtävissä piikki ja esimerkiksi pääkaupunkiseudun suurimmassa turvakodissa asiakaspaikat olivat jo lähes täynnä.

Juttua muokattu klo 16.06: Otsikkoon täsmennetty, että ohjeistuksen antaa Setan aluepomo Pirkanmaalta.

Lue myös:

    Uusimmat