Mainos

Serbijoukkohauta Kosovossa

Kosovosta on löytynyt joukkohauta, jossa on 22 serbin ruumiit, kertoi Serbian sisäministeriö tänään. Uutistoimisto AFP:n mukaan sisäministeriö kertoi albaanisissien surmanneen serbit heinäkuussa.

Kahdelta kiinniotetulta sissiltä saatujen tietojen mukaan serbit ammuttiin ja heidän ruumiinsa poltettiin ennen hautaamista, kertoi sisäministeriö.

Jugoslavian Tanjug uutistoimisto kertoi sisäministeriön ilmoittaneen, että serbipoliisit löysivät joukkohaudan Kleckasta noin 30 kilometriä alueellisesta pääkaupungista Pristinasta etelään Kosovon vapautusarmeijan UCK:n sissejä vastaan suunnatun operaation yhteydessä. Sisäministeriön mukaan "monta tusinaa" sissiä sai surmansa viime päivien aikana suoritetun operaation yhteydessä.

Serbien tiedotuskeskus puolestaan kertoi, että Serbian poliisi surmasi kuusi UCK:n sissiä lauantaina Klinassa Länsi-Kosovossa sen jälkeen, kun seitsemän sissiä oli hyökännyt Serbian turvallisuusjoukkojen kimppuun.

Kapinalliset vaativat ulkovaltoja toimiin

UCK varoitti lauantaina "ennennäkemättömistä seurauksista", mikäli kansainvälinen yhteisö ei estäisi Serbiaan kuuluvan maakunnan selkkauksen laajenemista, ja kehotti kaikkia Kosovon kansalaisia ja poliitikkoja liittymään yhteiseen rintamaan taistelussa maakunnan itsenäisyydestä.

-Kaikki viivytykset lisäävät uhrien määrää, verenvuodatusta, uusia tuhoja sekä aiheuttavat selkkauksen laajenemisen rauhan ja demokraattisten arvojen kustannuksella, sanoi UCK Koha Ditore -lehdessä julkaistussa lausunnossaan.

UCK vaati EU:ta ja Yhdysvaltoja puolustamaan albaanien oikeuksia sekä poliittisesti että sotilaallisesti serbihallintoa vastaan. UCK:n kapinalliset ovat kieltäytyneet aiemmin liittymästä Kosovon albaanien poliittisen johtajan Ibrahim Rugovan johtamaan neuvotteluryhmään. Rugova pyysi perjantaina ulkovaltoja suojelemaan maakuntaa sitä uhkaavalta etniseltä puhdistukselta ja ehdotti, että kansainvälinen yhteisö voisi valvoa Kosovon siirtymävaihetta itsenäiseksi ja liittoutumattomaksi valtioksi.

UCK tavoittelee itsenäistä Kosovoa

Jugoslavian hallitus on helmikuusta lähtien johtanut toimia UCK kukistamiseksi. UCK tavoittelee itsenäisyyttä Kosovolle, jonka väestöstä 90 prosenttia on etniseltä taustaltaan albaaneja. Rugovan mukaan neuvottelut ovat albaanien ja serbiviranomaisten välillä valmisteluvaiheessa.

Yhdysvaltojen ulkoministeriön pakolaisasioista vastaava viranomainen Julia Taft huomautti perjantaina, että tuhannet taivasalla elävät pakolaiset tarvitsevat kiireesti suojaa ennen syksyn tuloa. Kosovon taisteluissa on menehtynyt 700 ihmistä, joista yli 600 on ollut albaaneja, ja yli 230 000 ihmistä on paennut kodeistaan.
(STT-AFP)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.