Mainos

Serbiaan presidentinvaalit joulukuussa

Serbiassa pidetään uudet presidentinvaalit 7. joulukuuta, ilmoitti uutistoimisto Tanjug tänään. Vaalit joudutaan uusimaan laimean äänestysinnon takia. Vaalien toisella kierroksella 5. lokakuuta äänestysvilkkaus oli vain 48,97 prosenttia, kun sen olisi pitänyt olla vähintään 50.

Presidentinvaalien ensimmäisellä kierroksella 21. syyskuuta mukana oli kaksi ehdokasta, mutta kumpikaan ei saanut tarvittavaa enemmistöä, joten oli pidettävä toinen kierros. Tällä kierroksella Serbian radikaalipuolueen kovan linjan kansallismielinen poliitikko Vojislav Seselj voitti niukasti vastustajansa Zoran Lilicin, joka edusti Serbian entisen presidentin Slobodan Milosevicin vasemmistoliittoa. Alhainen osanotto johti kuitenkin vaalien uusimiseen.

Milosevic ei lain mukaan voinut enää asettua ehdolle kolmanneksi virkakaudeksi. Viime kesänä hän valitutti itsensä Jugoslavian liittovaltion presidentiksi.
(STT-Reuters)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.