Mainos

Selviytynyt kiipeilijä: Ihmiset jättivät toisensa yksin

K2-vuorelta selvinnyt hollantilainen vuorikiipeilijä nimeää kiipeilijöiden tekemät virheet ja paniikin osasyiksi vuorella viikonvaihteessa sattuneisiin traagisiin onnettomuuksiin.

Hollantilainen Wilco van Rooijen johti ryhmää, joka menetti kolme kiipeilijää perjantain turmassa K2:lla.

- Kaikilla oli omat velvollisuutensa, ja sitten jotkut ihmiset eivät tehneetkään sitä mitä olivat luvanneet, van Rooijen kertoo sairaalavuoteeltaan.

Van Rooijen mainitsee toisen kiipeilijäryhmän, joka ei ollut ottanut mukaansa kuin puolet tarvittavasta köydestä.

- Sellaiset typerät seikat vaarantavat ihmishenkiä -- haaskasimme kiivetessämme kallista aikaa leikkaamalla köyttä pohjalta ja siirtämällä sitä ylös.

Viikonlopun onnettomuuksissa K2:lla sai surmansa ainakin 11 kiipeilijää. Eniten uhreja vaati lähellä vuorenhuippua sattunut jäävyöry, joka tukki kiipeilijöiden paluureitin. Kun kiipeilijät yrittivät laskeutua vaihtoehtoista reittiä, liikkeelle lähti toinen tuhoisa vyöry.

Van Rooijen ja toinen hollantilainen kiipeilijä Cas van de Geval pelastettiin helikopterilla vuorenrinteeltä ja lennätettiin sairaalaan Pakistaniin eilen. Heidän ryhmästään vuoren uhreiksi joutuivat norjalainen, ranskalainen ja irlantilainen kiipeilijä.

Van Rooijen ja van de Geval saivat pahoja paleltumia.

"Osa kiipeilijöistä meni paniikkiin"

Kokenut vuorikiipeilijä van Rooijen oli yrittänyt valloittaa K2-vuoren huipun kaksi kertaa aiemmin. Hän tiesi, että ryhmän täytyy päästä alas ennen kuin kylmyys ja hapenpuute vaatisivat veronsa.

- Vaikeassa tilanteessa tulee otettua enemmän riskejä -- lopulta teet yhden pienen virheen ja olet mennyttä, van Rooijen kuvailee armottomia olosuhteita vuorenrinteellä.

Van Rooijen kertoo huutaneensa muille kiipeilijöille, että he pysyisivät yhdessä. Osan kiipeilijöistä valtasi kuitenkin paniikki.

-Ihmiset kiirehtivät alas, mutta eivät tienneet minne olivat menossa -- kaikki taistelivat oman selviämisensä puolesta. En vieläkään ymmärrä, miksi ihmiset jättivät toisensa yksin, hän ihmettelee.

8611 metriä korkea K2 on maailman toiseksi korkein huippu 8850-metrisen Mount Everestin jälkeen. Vuorikiipeilijälle K2 on Mount Everestiä vaikeakulkuisempi ja vaarallisempi. Erityisen haastavaa on vuorelta laskeutuminen.

(MTV3-STT-Reuters)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.