Seksi voi laukaista astman pahenemisvaiheen – "Monet ihmiset eivät ymmärrä, että..."

Seksi saattaa olla astmaatikolle samalla tavalla rasittavaa kuin liikunta.

Astmaatikolle seksi, joka saa haukkomaan henkeä, saattaa lopulta osoittautua oletettua ikävämmäksi.

American College of Allergy, Asthma and Immunologyn julkaisemassa tuoreessa tutkimuksessa nimittäin kerrotaan, että intensiivinen seksi voi johtaa astman pahenemisvaiheeseen. Astman oireet voivat johtaa joko pahenemisvaiheeseen tai astmakohtaukseen.

Hengitys.fi-sivuston mukaan pahenemisvaihe voi alkaa hitaasti ja olla lievä, mutta astman paheneminen voi tapahtua myös nopeasti. Tyypillistä on esimerkiksi hengenahdistus ja rasituksen sietokyvyn heikkeneminen.

Astmaatikkojen ja heidän partnereidensa kannattaakin ottaa huomioon pari seikkaa ennen seksin harrastamista.

Astmaatikko tarvitsee liikuntaakin. Juttu jatkuu videon alla.

Seksin aiheuttama rasitus on koettelemus astmaatikolle

Seksiä pidetään rasittavana harjoituksena, joka vaatii paljon energiaa, varsinkin jos olet astmaatikko, kirjoittaa New York Post.

– Monet ihmiset eivät ymmärrä, että seksuaalisen toiminnan energiankulutus vastaa suunnilleen kahden portaikon kävelemistä, tutkija Ariel Leung kertoo.

Liikunta on aina ollut riski astmaa sairastaville ihmisille raskaaksi muuttuvan hengityksen vuoksi, sillä se tulehduttaa ja turvottaa hengitysteitä ja saa hengitystiet kapenemaan. Sopiva liikunta on kuitenkin osa astmaatikon omahoitoa, kertoo Allergia.fi.

Tuoreen tutkimuksen mukaan seksuaalisesti aktiiviset astmaatikot voivat kärsiä "yhdynnän jälkeisestä astman pahenemisvaiheesta", jos meno yltyy oikein hengästyttäväksi.

Tutkijoiden mukaan suurin osa ei kuitenkaan tunnista astmakohtauksen oireita seksuaalisen kanssakäymisen aikana. Leung kehottaa tarkkailemaan oireiden ilmentymistä.

– Kun seksuaalisen toiminnan aiheuttama astma tunnistetaan ja hoidetaan oikein, allergialääkärit pystyvät paremmin parantamaan potilaansa elämänlaatua, Leung toteaa.

Astmapiipun käyttäminen noin puoli tuntia ennen seksin harrastamista voi estää pahenemisvaiheen.

Katso myös: Eikö seksi luista? Seksiin liittyvä kipu ja haluttomuus voivat vaikuttaa monilla eri tavoilla seksuaaliseen kokemukseen

Eikö seksi luista? Seksiin liittyvä kipu ja haluttomuus voivat vaikuttaa monilla eri tavoilla seksuaaliseen kokemukseen 4:18
Joskus seksin harrastaminen voi olla jopa kivuliasta. Seksiongelmien kanssa ei kuitenkaan tarvitse kärsiä tai häpeillä yksin.

Lue myös:

    Uusimmat