Kaksi viikkoa sitten vakavasti loukkaantunut Nita-koira opettelee edelleen kävelemään. Sen omistajat odottavat edellen tietoa siitä, kuka koiran kimppuun hyökänneen koiran omistaja on.
Helsingin Merihaassa kaksi viikkoa sitten tapahtunut koirahyökkäys muutti Nitan ja sen omistajien arjen hetkessä. Pieni koira sai hyökkäyksessä vakavia vammoja, joutui leikkaukseen ja sen ennuste oli aluksi epävarma.
Nyt Nita on jo selvästi paremmassa kunnossa. Edessä on silti pitkä matka.
– Hän on paljon parempi kuin aiemmin, mutta edelleen toipumassa, Nitan toinen omistaja Daniel kertoo MTV Uutisille.
Lue myös aiempi juttu: Dramaattinen tieto Helsingissä raadellun Nita-koiran vammoista
Nita ei vielä pysty kävelemään omin avuin
Nitan vakavimmat vammat liittyivät hyökkäyksessä saatuihin puremiin ja murtumiin. Nyt suurin kysymys on, kuinka hyvin koiran takajalat tulevat vielä toimimaan.
– Tällä hetkellä se ei pysty vielä käyttämään takajalkojaan normaalisti.
Nita pystyy kuitenkin liikkumaan, kun omistajat tukevat sitä lantiosta.
Ulos Nita viedään noin kolme kertaa päivässä. Ulkoilut ovat lyhyitä ja rauhallisia.

Tarpeiden tekeminen onnistuu jo tavalliseen tapaan, mikä on yksi niistä asioista, joista perhe on tällä hetkellä helpottunut.
Lopulliseen kuntoutumiseen on kuitenkin vielä matkaa. Eläinlääkärin ja fysioterapeutin mukaan murtumien paraneminen vie arviolta kuudesta kahdeksaan viikkoa.
Nitan tilanteeseen liittyy edelleen epävarmuutta. Omistajat eivät tiedä esimerkiksi, kuinka hyvin koiran kävelykyky palautuu tai tarvitaanko myöhemmin uusia leikkauksia.
Lue myös: Raadellun Nitan omistaja kertoo järkyttävästä koirahyökkäyksestä: "En muista paljoakaan"
Haavojen paranemisessa on hyvä uutinen
Hyökkäyksessä Nita sai vakavia ja syviä haavoja, joihin liittyi riski tulehduksesta ja kudosvaurioista.
Tällä viikolla Nitan kaikki tikit saatiin poistettua.
– Siinä mielessä tilanne näyttää hyvältä. Haavassa ei ollut kuoliota, ja kaikki tikit on nyt poistettu, Daniel kertoo.

Hyökkääjän omistajaa ei ole löytynyt
Nitan omistajat eivät ole luopuneet toivosta, että hyökkäyksessä mukana ollut toinen koiranomistaja löytyy.
Daniel on pitänyt yhteyttä tapauksen tutkinnasta vastaavaan poliisiin ja toimittanut tälle tietoja. Poliisi on saanut myös vihjeitä ihmisiltä, jotka kertovat nähneensä mahdollisesti saman koiran tai sen kanssa liikkuneen miehen.
Danielin mukaan Nitaa raadellut koira oli keskikokoinen, bulldoggia tai staffia muistuttava koira. Sen pää oli valko-ruskea ja vartalo ruskea. Omistaja oli Danielin arvion mukaan noin 50–60-vuotias kalju mies.
Omistajat ovat välittäneet poliisille myös eläinlääkärikuluja koskevia tietoja ja muita tapaukseen liittyviä aineistoja.
Daniel kertoo viimeksi puhuneensa tutkijan kanssa noin viikko sitten. Tuolloin poliisilla ei ollut uusia tietoja tutkinnan etenemisestä, eikä uusia tietoja ole sen jälkeenkään saatu.
– Emme tiedä, kuinka pitkällä he ovat. Olemme lähettäneet lisää viestejä ja kysyneet, onko mitään uutta.
Daniel sanoo ymmärtävänsä, että poliisilla on paljon tutkittavaa. Silti epätietoisuus painaa.

"Emme halua, että hänen koiralleen tapahtuu mitään"
Nitan perhe haluaisi ennen kaikkea, että toinen koiranomistaja ottaisi yhteyttä.
Toiveeseen ei Danielin mukaan liity kostonhalua. Päinvastoin.
– Emme halua, että hänen koiralleen tapahtuu mitään.
Daniel kertoo miettineensä, että toinen omistaja saattaa olla itse järkyttynyt tai peloissaan eikä tiedä, miten tilanteessa pitäisi toimia. Hän toivoo silti, että tämä ottaisi yhteyttä poliisiin tai Nitan perheeseen.
– Ei tarvitse olla huono asia, että hän tulee esiin.
Danielille kyse on ennen kaikkea siitä, että tapahtuneesta saataisiin selvyys. Mitä tilanteessa tapahtui? Mikä sai koiran hyökkäämään? Ja voisiko jotakin vastaavaa tapahtua uudelleen?
– Kyse ei ole hänestä ihmisenä tai hänen koirastaan. Kyse on enemmän siitä, että ottaa vastuuta ja kertoo, mitä tapahtui.
Ajan kuluminen tekee tilanteesta Danielin mukaan vain vaikeamman.
– Kun toiselta puolelta on hiljaista ja aikaa kuluu, kaikki muuttuu vaikeammaksi.
Nitan hoitoon on kulunut jo tuhansia euroja
Nitan selviytymisellä on ollut myös hintansa. Leikkaukseen, useisiin eläinlääkärikäynteihin ja fysioterapiaan on kulunut tähän mennessä tuhansia euroja.
– Se on paljon. Mutta kun katsoo kaikkea, mitä on tehty, se ei oikeastaan ole paljon, koska Nita oli niin vakavasti loukkaantunut.
Edessä on kuitenkin vielä viikkojen kuntoutuminen. Myöhemmin saadaan uusi arvio siitä, tarvitseeko Nita lisää tutkimuksia tai hoitoa.
Myös omistajien oma arki on mennyt uusiksi. Nitan vuoksi he ovat joutuneet järjestämään työasioitaan ja käyttämään paljon aikaa koiran hoitamiseen.
Silti Danielin puheessa korostuu yksi asia: tärkeintä on, että Nita on edelleen tässä.
Nita on edelleen Nita
Kaiken tapahtuneen jälkeen omistajat tarkkailevat nyt myös sitä, millainen Nita on henkisesti.
Tuttujen ihmisten seurassa koira vaikuttaa edelleen omalta itseltään. Se syö normaalisti ja tekee tuttuja asioita, vaikka leikkiminen ei vielä onnistu.
Tällä hetkellä omistajat välttelevät vielä muiden koirien kohtaamisia ja ulkoiluttavat Nitaa rauhallisissa paikoissa.
Jos muita koiria näkyy kauempana, Nita ei Danielin mukaan reagoi niihin samalla tavalla kuin ennen.
– En tiedä, onko Nita peloissaan vai ymmärtääkö se vain, ettei halua olla tekemisissä niiden kanssa, koska ei voi liikkua kunnolla.
Nyt Nitan ei tarvitse tehdä muuta kuin toipua, Daniel korostaa. Kaksi viikkoa hyökkäyksen jälkeen pienetkin edistysaskeleet merkitsevät paljon.
– Nyt meidän täytyy vain odottaa ja katsoa, miten Nita paranee, Daniel sanoo.

