Sebastian Vettel näkee jo Ferrarin tekemän muutoksen: ”Ehdottomasti askel eteenpäin”

Miksi Mercedeksen ratti-innovaatio kielletään vuoden 2021 säännöissä? F1-asiantuntijat kertovat formulamaailman viimeisimmät käänteet 5:07
Niki Juusela ja Ossi Oikarinen keskustelevat Mercedeksen ajoviikosta ja Ferrarin piilottelusta.

Ferrarin F1-tiimin tälle vuodelle tekemä suunnanmuutos aerodynaamisen pidon eli downforcen määrän kasvattamisessa on ollut kuljettaja Sebastian Vettelin mukaan tähän asti onnistunut.

Ferrari oli viime kaudella erittäin vahva suoranopeuksissa ohitettuaan jopa Mercedeksen voimayksiköstä saadussa hyödyssä. Sen sijaan ongelmia oli mutkaisilla osuuksilla, mihin tiimi on täksi vuodeksi pureutunut.

Vettel huomasi eron jo ensimmäisenä ajopäivänään.

– Downforcea on enemmän. Onko se tarpeeksi, niin sen näemme, mutta tämä on ehdottomasti askel eteenpäin viime vuodesta, Vettel kommentoi torstai-iltana Barcelonan radalla.

– Downforcen mukana tulee tietysti ilmanvastustakin, ja sitä yritetään etsiä mahdollisimman pienellä vastuksella. Vielä on aikaista sanoa sen enempää.

Toistaiseksi Ferrari ei ole ottanut moottoristaan kaikkia tehoja irti, joten auton todelliset vahvuudet ja heikkoudet on vielä selvittämättä. Moni asia tuli kuitenkin jo esiin ensimmäisinä ajopäivinä.

– Auton luonne tuli aika nopeasti esiin jo ensimmäisten kierrosta aikana. Se on hyvä joissain kohdissa, mutta toisissa näemme samanlaista (kuin viime vuonna). Täytyy katsoa, miten auto reagoi tiettyihin asetuksiin, Vettel puntaroi.

– Meillä on selvä suunnitelma siitä, mitä haluamme saavuttaa, ja olemme menossa siihen suuntaan, mutta nyt meidän tehtävänämme on tutkia, miten auto reagoi mihinkin.

Lue myös:

    Uusimmat