Mercedes on taas kerran suurin suosikki viemään nimiinsä F1-sarjan molemmat MM-tittelit – siitäkin huolimatta, että Lewis Hamiltonin auto hyytyi torstaina iltapäivällä, eikä sitä saatu enää ajokuntoon.
Tallin uusi W11-auto on kääntänyt Barcelonassa ajetuissa talvitesteissä katseita, muutenkin kuin viime viikolla paljastuneen DAS-järjestelmän ansiosta.
Hamiltonin ja Valtteri Bottaksen vedot ensimmäisellä testiviikolla ovat testien tähän mennessä nopeimmat, mutta talli on myös ajanut eniten kierroksia, ja W11 on asiantuntijoiden silmissä autoista selkeästi tasapainoisin.
Bottas myönsi, että Mercedeksen testit ovat onnistuneet, mutta hän kieltäytyi ottamasta ennakkosuosikin viittaa vastaan.
– Viime vuonna meillä oli vaikeaa testeissä, ja sitten olimme vahvoja Melbournessa. Luulen, että taistelu voitoista käydään kolmen tallin välillä, ainakin kauden alussa. Minä ja Lewis olemme siinä toivottavasti mukana.
– Olosuhteet täällä ovat melko ainutlaatuiset. Erityisesti aamuisin ja myöhään iltapäivällä lämpötilat ovat sellaiset, ettemme näe vastaavia juurikaan GP-viikonloppuina. Radan lämpötila on aamuisin todella alhainen. Pitkissä vedoissa se antaa mahdollisuuden puskea kovasti, koska renkaat eivät juuri kuumene. Se vaatii tiettyjä säätöjä. Tiedämme, että Melbourne eroaa tästä melkoisesti, ja tilanne on hyvin erilainen myös silloin, kun palaamme tänne toukokuussa.
Ferrarin käyrä kulki viime vuonna täysin päinvastoin kuin Mercedeksellä, ja tänä vuonna Ferrari onkin ajanut testipäivät läpi tutkan alapuolella, kunnes torstaina Sebastian Vettel väläytti auton suorituskykyä yksittäisellä kierroksella. Vettelin noteeraus oli testien kolmanneksi nopein, kuitenkin huomattavasti Mercedestä hitaampi.

