SDP:n ja kokoomuksen erot löytyivät veroista ja työllisyydestä

Suurin yhteisymmärrys puolueiden välillä vallitsee Suomelle sopivasta EU-politiikasta.

Mikä erottaa SDP:n kokoomuksesta? Kokoomuksen Jyrki Kataisen mielestä esimerkiksi se, että demareissa elää edelleen vastakkainasettelun kulttuuri. Kataisen mielestä työpaikkoja ei pitäisi politisoida.

Mikä erottaa kokoomuksen SDP:stä? Eero Heinäluoman mielestä esimerkiksi suhtautuminen markkinavoimiin. Heinäluoman mielestä markkinavoimat ovat aina vahvemman puolella ja tilannetta pitää tasapainottaa oikeilla poliittisilla päätöksillä.

SDP:n ja kokoomuksen puheenjohtajat hakivat puolueitaan yhdistäviä ja erottavia tekijöitä yhteisessä tilaisuudessaan tänään sosialidemokraattien perinteikkäässä työväentalossa Helsingin Hakaniemessä.

Puolitoista tuntia kestänyt tilaisuus alkoi leppoisasti, kun yhdistäviä tekijöitä oli helppo löytää aina asevelihengestä ja työnteon kunnioittamisesta alkaen. Vähän särmää sanailuun alkoi tulla, kun päästiin puolueita erottaviin tekijöihin.

Heinäluoma ei ryhtynyt kiistelemään työpaikkojen politisoimisesta, mutta yritti kysellä, mitä mieltä kokoomus lopulta on hallituksen ja työmarkkinajärjestöjen niin sanotusta kolmikantayhteistyöstä. Heinäluoman mielestä se on ollut "konjuktuurilinjaa": välillä tuetaan, välillä vastustetaan.

Suhde tuloihin ja työttömiin

Katainen kyseli puolestaan, mitä pahaa siinä on, jos naapuri onnistuu kasvattamaan tulojaan hieman enemmän kuin itse. Heinäluoma vastasi, että tuloerojen kasvaminen on huono merkki. Nyt sitä on tapahtunut paljon pääomatulojen kasvun vuoksi. Heinäluoman mielestä verotuksella pitää pyrkiä vastustamaan sellaista kehitystä.

Heinäluoman mielestä kokoomusta ja demareita erottaa myös suhtautuminen työttömiksi joutuneisiin ihmisiin. Katainen pääsi taas arvostelemaan "tempputyöllistämistä", jossa ihmisiä kurssitetaan ilman tuloksia tai keksitään työllistämistoimia, joille todellisuudessa ei ole kysyntää. Heinäluoma vastasi kysymällä, millä keinoin olisi saatu parempia tuloksia aikaan.

Eurooppalainen vaikuttaminen yhdistää

Puoluejohtajien sanailu oli jonkin sortin mediatapahtuma. Se lienee houkutellut paikalle myös useita kansanedustajaehdokkaita. Työväentalon täydessä pikku salissa istui myös useita puolueiden ja ammattiliittojen palkollisia.

Mikä sitten yhdistää demareita ja kokoomusta? Heinäluoman mielestä jo aseveliajoista periytyvä kyky ottaa vastuuta vaikeissa tilanteissa, työnteon kunnioitus ja halua on mukana eurooppalaisessa vaikuttamisessa.

Entä kokoomusta ja demareita? Kataisen mielestä sama eurooppalainen ajattelu, mutta myös esimerkiksi sopimisen kulttuuri ja eräät yhteiset näkemykset tuloverotuksesta ja työelämän kehittämisestä.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat