Salkkarit-hahmo joutuu tunnustamaan: "Teeskentelin, jotta voisin..."

Benjamin joutuu tunnustamaan 1:53

Salattujen elämien torstai-illan jaksossa Benjamin tunnustaa Kallelle teeskennelleensä päävamman saadakseen huomiota.

Torstain Salkkarit-jaksossa Benjamin on Kallen hoidettavana kaaduttuaan jälleen Annan nähden.

Kalle tutkii Benjaminin päätä ja kyselee, löikö tämä päänsä. Kalle ihmettelee mikä Benjaminia oikein vaivaa.

– Feikkasin kaiken, Benjamin paljastaa.

– Teeskentelin, että minua sattuu, jotta voisin hengailla tuon Annan kanssa. Mutta ei, se pyysi jätkänsä paikalle, tämä on tätä minun tuuria, hän jatkaa.

Kalle suuttuu Benjaminille ja huomauttaa, että sairaalalla olisi oikeitakin potilaita hoidettavana. Lisäksi Kallen työpaikalla on kaoottinen tilanne, kun Peppi on tehnyt katoamistempun.

– En edes alun perin halunnut tulla tänne. Dani ja Anna raahasivat minut tänne väkisin. Eihän siinä voinut tehdä muuta, kuin teeskennellä, Benjamin selittää.

– Niin, tai olla rehellinen, Kalle ehdottaa vihaisena.

Benjamin toteaa olevansa parhaillaan Kallelle rehellinen. Kalle lähettää hänet ulos huoneestaan. Ulkopuolella odottavat Anna ja Dani.

– Mitä ne sanoi? Anna kysyy.

Katso artikkelin yllä olevalta videolta, mitä Benjamin vastaa Annalle!

Salatut elämät arkisin MTV3-kanavalla ja mtv.fissä! Koko viikon jaksot C Moressa ennakkoon!

Lue myös:

    Uusimmat