Saksalaismedian mukaan Kiina on ilmoittanut EU:lle olevansa valmis lähettämään rauhanturvajoukkoja Ukrainaan, mutta vain YK:n mandaatilla.
Kiina on ilmaissut valmiutensa osallistua rauhanturvajoukkoihin Ukrainassa, mikäli maassa saavutetaan tulitauko. Asiasta kertovat EU-diplomaatit uutisviikkolehti Welt am Sonntagille viitaten kiinalaisiin hallituslähteisiin.
Kiina on lehden mukaan valmis osallistumaan rauhanturvaoperaatioon kuitenkin vain, jos joukot lähetetään Yhdistyneiden kansakuntien mandaatin perusteella.
Lue myös: Zelenskyi: Putinin tapaaminen mahdollista näissä maissa – ehtona turvatakuista sopiminen
Ristiriitainen vastaanotto
Brysselissä Kiinan ehdotus on Weltin mukaan saanut ristiriitaisen vastaanoton.
Toisaalta katsotaan, että globaalin etelän maiden, kuten Kiinan, osallistuminen voisi lisätä hyväksyntää ulkomaisten joukkojen sijoittamiselle rauhanvalvontaan.
Toisaalta on olemassa vaara, että Kiina asettuu mahdollisessa konfliktissa selvästi Venäjän puolelle tai jopa vakoilee Ukrainaa, eräs neuvottelujen kulun tunteva EU-diplomaatti sanoi Weltille.
Lisäksi useimmat EU-maat eivät ole kovin halukkaita varustamaan mahdollisia rauhanturvajoukkoja YK:n mandaatilla. Italia on kuitenkin ajanut asiaa aktiivisesti jo kuukausia.
Lue myös: Kommentti: Ukrainalaiset käänsivät Alaskan pettymyksen karuksi huumoriksi
Lavrov: Ei yhteisymmärrystä ilman Venäjää
Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov totesi keskiviikkona, että ilman Venäjän – ja mahdollisesti myös Kiinan – osallistumista ei voida saavuttaa yhteisymmärrystä länsimaiden ajamista turvallisuustakuista Ukrainalle.
– Länsi ymmärtää hyvin, että vakava keskustelu turvallisuustakuista ilman Venäjän federaatiota on utopiaa, Lavrov sanoi.
Lavrov näin ollen kiisti Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin näkemyksen, jonka mukaan eurooppalaiset turvallisuustakuut eivät olisi ongelma Venäjän presidentille Vladimir Putinille.
Ukraina on korostanut, että vahvat kansainväliset takuut ovat välttämättömiä, koska Venäjä on toistuvasti rikkonut kansainvälisiä sopimuksia.