Sähköauto tuhoutui räjähdyksessä Lahden keskustassa, syy mysteeri – "Ovet vääntyneet ja pullistuneet ulos"

Muista nämä asiat, kun lataat sähköautoa kotona 0:48
Muista nämä asiat, kun lataat sähköautoa kotona

Lahden keskustassa toriparkin parkkihallissa räjähti lauantaiaamuna hieman kahdeksan jälkeen sähköauto. 

Päijät-Hämeen pelastuslaitoksen päivystävä palomestari Markus Koskela kertoo, että pelastuslaitokselle tuli ensin ilmoitus savuavasta autosta parkkihallissa. Koska auto tarkentui myöhemmin sähköautoksi, paikalle hälytettiin kaikkiaan neljä pelastusyksikköä.

– Auto on syystä tai toisesta ihan todella voimakkaasti räjähtänyt. Etu- ja sivuikkunat olivat hajonneet ja peltirakenteet, kuten ovet, vääntyneet ja pullistuneet ulos, Koskela kertoo.

Auton savuamisesta ilmoitti sivullinen henkilö.

– Silminnäkijän mukaan räjähdyksestä oli kuulunut ihan voimakas ääni, Koskela sanoo.

Auto oli parkkihallin ylimmällä tasanteella.

– Kun sinne mentiin, hallissa oli reippaasti savua ja näkyvyys heikko. Liekkejä ei näkynyt. Siitä yläpuolelta oli sprinklerijärjestelmä auennut, eli sprinkleri oli kastellut ja sammuttanut palon, jos sellainen oli ollut, Koskela kertoo.

Koskelan mukaan auto oli ollut latausjohdossa jo pidempään, eikä se todennäköisesti enää ladannut sähköä. Auton omistaja on tiedossa. 

– Auto vaurioitui niin pahasti, että siitä tuskin enää autoa saa.

”Hyvin harvinainen tapahtuma”

Pelastuslaitos varmisti palon sammumisen, poisti savun parkkihallista ja siirsi auton ulos, josta hinausauto kuljetti sen turvalliseen paikkaan.

– Ei vaikuttanut siltä, että se voisi enää syttyä, mutta sähköautothan saattavat syttyä herkemmin, jos sinne jotain jää. Siksi auto hinattiin paikkaan, jossa se on valvonnan alla eikä aiheuta vaaraa muille. 

Tapahtumapaikan siivous jäi parkkihallissa toimivan yrityksen tehtäväksi.

– Paikan päälle jäi räjähdyksen jäljiltä paljon lasinsiruja ja irronnutta tavaraa. Halli ei varsinaisesti vaurioitunut. 

– Jonkin verran hallissa oli muita autoja, joiden sisällä on varmasti savuhaittoja.

Auton syttymissyystä Koskela ei esitä arvioita.

– Kokonaisuutena tapahtuma on kyllä hyvin harvinainen. Autopalojahan sattuu varsinkin polttomoottoriautoille, mutta sähköautoilla nekin ovat harvinaisia, saati sitten minkään auton räjähtäminen ilman syytä.

Lue myös:

    Uusimmat