Sacha, 24, huomasi rinnassaan oudon kyhmyn – pyörtyi kuultuaan diagnoosin: "En voinut uskoa, että näin tapahtuisi minulle"
24-vuotias brittinainen tyrmistyi, kun hänellä todettiin rintasyöpä. Sacha ei ollut uskonut sen voivan olla mahdollista, koska hän oli niin nuori.
Brittiläinen Sacha Mills, 25, kertoo The Sun -lehden haastattelussa rintasyövästään. Vuosi sitten saatu diagnoosi oli järkytys. Hän ei ollut osannut kuvitella, että sairaus voisi iskeä niin nuoreen.
– Huomasin ensimmäisen kerran, että jotain oli vialla, kun vaihdoin yhtenä iltana ennen nukkumaanmenoa vaatteet ja kosketin kädellä rintaani. Tunsin siellä kyhmyn.
Sacha kysyi äidiltään, tunsiko tämäkin sen.
– Hän oli aika järkyttynyt ja sanoi, että se tuntui olevan aika isokin patti.
Kysta olikin rintasyöpä
Sacha varasi lääkäriajan. Hän kertoo, että pystyi jopa näkemään kyhmyn, kun makasi tutkittavana.
– Sen pystyi näkemään, mutta minulle vakuutettiin, että se oli vain kysta.
Kudoksesta päätettiin ottaa koepala, jotta saataisiin selville, millainen kyhmy oikein oli. Kaksi viikkoa myöhemmin selvisi, että kyseessä oli kolmoisnegatiivinen rintasyöpä.
Kolmoisnegatiivinen rintasyöpä on rintasyöpätyyppi, jossa ei ole hormonirereseptoripositiivisuutta tai HER2-geenimonistumaa, kertoo Duodecim-lehti. Rintasyöpäyhdistyksen mukaan kolmoisnegatiivinen rintasyöpä iskee usein keskimääräistä nuoremmalla iällä, voi edetä aggressiivisesti ja uusiutuu useammin kuin muut rintasyöpätyypit. Tauti ei kuitenkaan etene kaikilla samalla tavalla ja siitä voi parantua.
Sacha pyörtyi kuultuaan diagnoosin
Sacha järkyttyi tiedosta.
– Kun kuulin heidän sanovan sanan ”syöpä”, en kuullut enää mitään muuta. Pyörryin.
– En voinut uskoa, että näin tapahtuisi minulle. Luulin, että se on mahdotonta. Olin vain 24-vuotias.
Rinta poistettiin
Lääkärit kertoivat, että syöpä oli levinnyt vasemmasta rinnasta imusolmukkeisiin. Hänelle pitäisi tehdä leikkaus, jossa kasvain poistettaisiin.
Sacha päätti, että hän haluaisi rinnan poiston, mastektomian. Päätös ei ollut helppo, sillä ajatus rinnan menettämisestä tuntui järkyttävältä. Ensin Sachaa mietitytti sekin, miten kukaan pitäisi häntä enää sen jälkeen viehättävänä, mutta tämä ajatus unohtui pian.
Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä.
– Jos pitää valita ja sen hengissä pysymisen väliltä, niin vastaus on selvä.
Leikkauksen jälkeen kemoterapiaa
Sachalle tehtiin leikkaus kesäkuussa 2020. Kemoterapia alkoi heinäkuussa.
Sacha on ammatiltaan kampaaja. Eniten häntä huoletti se, että hän menettäisi hiuksensa. Hän yritti hyväksyä muutoksen alkamalla käyttää peruukkeja.
– Taisin olla enemmän huolissani hiustenlähdöstä kuin rinnastani. Kampaajana tuo oli minulle pahin painajainen. Olen erittäin tarkka hiuksistani.
Nyt syöpää ei ole
Tällä hetkellä tilanne on vakaa. Maaliskuussa sädehoito loppui eikä hänellä ole enää syöpää.
Sacha aikoo myöhemmin mennä leikkaukseen, jossa hänelle tehdään uusi rinta. Operaatiota on lykätty koronapandemian takia, mutta hän toivoo, että se voisi tapahtua kahden vuoden sisällä.
Lue myös: Älä etsi vain "hälyttäviä" oireita – syöpälääkäri varoittaa valheellisesta turvallisuuden tunteesta
Lähteet: The Sun, Duodecim-lehti, Rintasyöpäyhdistys
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää