Ei aina syöpää: Seitsemän syytä rinnassa tuntuvalle patille – yksi yleispätevä neuvo

Tällaisia ovat rintasyövän oireet 2:07
Ei aina kyhmy! Videolla kerrotaan, miten rintasyöpä oireilee.

Kyhmy rinnassa on yleisin rintasyövän oire, mutta aina patin syynä ei ole syöpä. Health-sivusto listasi asioita, joista patti rinnassa voi kertoa.

Vaikka rinnassa oleva patti ei läheskään aina ole merkki syövästä, on kyhmy syytä tarkistuttaa aina lääkärillä.

1. Papillooma

Papilloomat eli tupsukasvaimet ovat hyvänlaatuisia kasvaimia, jotka voivat toisinaan muuttua pahanlaatuisiksi. Rinnassa papillooma voi kehittyä maitotiehyen seinämään. Yleisimpiä papilloomat ovat 35–55-vuotiailla naisilla.

Papillooma voi oireilla nännistä erittyvänä kirkkaana nesteenä tai verenä. Pinnallinen ja kookas papillooma voi tuntua rinnassa kyhmynä.

Etenkin jos papilloomia on useita, rintasyöpäriski on kohonnut. Papilloomat poistetaan kirurgisesti.

2. Kuukautiset

Rinnoissa voi esiintyä muutoksia juuri ennen kuukautisten alkamista ja niiden aikana. Rinnat saattavat aristaa, turvota ja olla kivuliaat. Rinnoissa voi tuntua patti tai patteja kehoon kertyneen nesteen vuoksi.

Hormonien aiheuttama kipu ja turvotus ovat kuukautiskierron aikana vähimmillään noin viikon sisällä kuukautisten jälkeen. Tämä on hyvä hetki rintojen tutkimiselle.

3. Fibroadenooma

Fibroadenooma on rintarauhasen yleisin hyvänlaatuinen kasvain. Fibroadenoomia on jopa 5–10 prosentilla naisista ja ne ovat yleisimpiä nuorilla.

FIbroadenoomat ovat säännöllisen muotoisia, liikkuvia sekä yleensä kivuttomia patteja, joiden koko pysyy samanlaisena kuukautiskierron kaikissa vaiheissa.

Fibroadenoomaan liittyy hyvin lievästi suurentunut rintasyöpäriski. Isot, epätyypilliset ja painetta aiheuttavat fibroadenoomat kannattaa poistaa erotusdiagnoosin vuoksi.

4. Fibrokystiset rintamuutokset

Fibrokystisillä muutoksilla tarkoitetaan maitotiehyessä olevia nesteen täyttämiä rakkuloita, jotka tekevät rinnoista muhkuraiset ja paikoin tiiviin tuntuiset.

Useimmiten rakkulat ovat vain muutaman millimetrin kokoisia, mutta ne voivat kasvaa jopa muutaman senttimetrin läpimittaisiksi. Fibrokystisten rakkuloiden koko vaihtelee kuukautiskierron mukaan ja ne voivat olla aristavia. Tavallisesti kipu pahenee ennen kuukautisvuodon alkamista.

Yleisimpiä fibrokystiset muutokset ovat kolme-nelikymppisillä naisilla, mutta niitä voi esiintyä missä tahansa iässä. Tutkimuksissa suljetaan pois kasvaimen mahdollisuus.

Fibrokystiset muutokset eivät lisää rintasyöpään sairastumisen riskiä.

5. Rasvakuolio

Rintaan voi kehittyä rasvakuolioalueita eli rasvanekroosia esimerkiksi leikkauksen tai onnettomuuden seurauksena. Tällöin rinnassa voi tuntua kova möykky, sanoo Healthin haastattelema syöpälääkäri Therese Bevers.

Toisinaan rasvanekroosi saattaa ilmestyä jopa kaksi vuotta alkuperäisen trauman jälkeen, mikä voi pelästyttää. Bevers suosittelee käymään lääkärillä tarkistuttamassa, että kyse on rasvakuoliosta, vaikka sitä ei välttämättä rinnasta poistetakaan.

6. Rasvapatti

Pehmeä, aristamaton ja kohtalaisen liikkuva möykky rinnassa voi olla rasvapatti eli lipooma. Se on hyvänlaatuinen kasvain, jollaisia voi esiintyä rintojen lisäksi muuallakin vartalossa.

Iso, nopeasti kasvava, kivulias tai punoitusta aiheuttava patti on syytä tarkastuttaa lääkärissä. Häiritsevät rasvapatit voidaan poistaa pienellä leikkauksella.

7. Rintasyöpä

Kyhmy rinnassa on tavallisin rintasyövän oire. Useimmiten syöpä on kivuton, mutta se voi myös aiheuttaa kipua tai pistelyn tunnetta.

Naisen rinnoista löytyvä patti edellyttää aina lääkärin arviointia. Rintasyöpä on suomalaisnaisten yleisin syöpä, johon sairastuu vuosittain noin 5000 naista.

Lue myös:

    Uusimmat