Sylikissa alkoi käyttäytyä oudosti – pian omistaja sai kuulla sairastavansa syöpää: "Uskon aidosti, että se yritti varoittaa minua"

Tällaisia ovat rintasyövän oireet 2:07
Ei aina kyhmy! Videolla kerrotaan, miten rintasyöpä oireilee.

Amerikkalainen nainen huomasi kissansa käyttäytyvän oudosti hänen sylissään maatessaan. Hän uskoo, että käytöksen syynä oli rinnassa kasvava syöpä.

Kate King-Scribbins, 35, sai tietää sairastavansa rintasyöpää osin lemmikkikissansa Oggyn ansiosta. Tapauksesta kertovat muiden muassa New York Post sekä Daily Mail.

Kate kertoo, että Oggy on aina rakastanut olla hänen sylissään. Yhtäkkiä kissa alkoi käpertyä naisen kainaloon tavallista aggressiivisemmin. Kolli halusi pakkomielteisesti olla omistajansa vasemman rinnan vieressä. Kate ei ymmärtänyt, mitä kissa käytöksellään haki.

Kate ja Oggy. Jos kuva ei näy, voit avata sen tästä.

Muutaman kuukauden kuluttua Kate tunsi rinnassaan kyhmyn kivun kera. Oireiden aiheuttajaksi paljastui levinnyt  rintasyöpä.

– Uskon aidosti, että se [Oggy] yritti varoittaa minua kehossani kasvavasta vaarasta, Kate sanoo medioiden mukaan.

Syöpä saatiin hoidettua

Kun syöpä havaittiin, Kate alkoi saada tautiin hoitoa. Rinnat poistettiin, solunsalpaaja- ja sädehoidot aloitettiin.

Kyseessä ei ollut ensimmäinen naisen henkeä uhannut tauti. Vuonna 2019 Katella todettiin geenivirhe, joka altistaa rintasyövälle ja mahasyövälle. Ennaltaehkäisevänä toimenpiteenä hänen mahalaukkunsa poistettiin.

Nyt Kate on vapaa syövästä eikä Oggy enää hingu hänen vasemman rintansa viereen.

Eläinten syöpätutka

Kate ei syytä ihmisiä, jotka epäilevät kissan kykyä havaita syöpä. Tapaus ei kuitenkaan ole ensimmäinen laatuaan. Kerroimme vuonna 2018 brittinaisesta, jonka kissan outo käytös oli ensimmäinen merkki lähestyvästä rintasyöpädiagnoosista.

Myös lemmikkikoirat ovat havainneet omistajiensa sairauden. Tämä ajokoira nuuhki aina omistajansa nenää, ja syyksi paljastui lopulta ihosyöpä. Eräs husky puolestaan haistoi omistajansa munasarjasyövän kolmesti.

Etenkin koiria koulutetaan löytämään syöpä hajuaistillaan. Suomessa mainetta on niittänyt syöpäkoira Kössi, joka muun muassa tunnisti koirakaverinsa syövän ennen ketään muuta.

Lue myös:

    Uusimmat