Säännöllinen seksi kannattaa – näin voi käydä alapäällesi, jos peitto ei heilu

Terve seksielämä tekee hyvää monin tavoin ja ehkäisee naisilla kiusallista vaivaa.

Säännöllisellä seksielämällä on todettu olevan useita hyviä puolia. Seksi muun muassa parantaa seuraavan päivän suoritusta töissä, lisää mahdollisesti elinvuosia ainakin naisilla ja tekee jopa fiksummaksi. Mutta mitä tapahtuu, jos seksiä ei harrasta?

The Sun uutisoi ikävän esimerkin seksittömyyden vaikutuksista naisiin: alapää voi nimittäin olla vaarassa, jos nainen ei harrasta tarpeeksi seksiä tai itsetyydytystä. Kiusallinen tila on nimeltään atrofinen vaginiitti. Yhdyntäkipuja aiheuttava vaiva on yleinen, mutta hoidettavissa, ja johtuu alentuneiden estrogeenitasojen aiheuttamasta emättimen limakalvojen surkastumisesta.

Yleisiä oireita ovat poltteleva tunne, kutina, virtsaamisvaikeudet ja kipu seksin aikana. Oireet eivät juuri saa haluamaan seksiä, vaikka säännölliset orgasmit – kumppanin avulla tai omin avuin – voisivat nimenomaan helpottaa kiusallisia ja ikäviä oireita. Tämä johtuu siitä, että alapäähän orgasmin hetkellä virtaava veri siirtää happea emättimen kudoksiin, jolloin limakalvot epätodennäköisemmin tulehtuvat, ohenevat tai kuivuvat.

Vaiva voi muodostua ongelmaksi minkä ikäisille naisille tahansa, mutta todennäköisemmin se vaikuttaa naisiin, joilla on vaihdevuodet käynnissä tai jo ohi. Syy sille, miksi vaihdevuodet nostavat todennäköisyyksiä, on se, että naisen elimistö tuottaa tuolloin vähemmän estrogeeniä, joka puolestaan vaikuttaa emättimen limakalvoihin. Atrofinen vaginiitti voi vaikuttaa myös syöpähoitoja läpikäyneisiin naisiin. Niiden naisten lisäksi, jotka eivät harrasta seksiä tai tyydytä itseään, myös tupakoijat ja synnyttämättömät naiset ovat riskiryhmässä.

Säännöllisten orgasmien lisäksi vaivaan ovat avuksi myös liukuvoiteet ja intiimialueille tarkoitetut kosketusvoiteet, sekä estrogeenihoidot.

"Terve seksielämä erittäin tärkeää"

Lontoolainen seksiterapeutti Louise Mazanti kannustaa heiluttelemaan peittoa ahkerasti.

– On erittäin tärkeää, että meillä on terve seksielämä joko kumppanin tai itsemme kanssa, Mazanti toteaa The Sunin mukaan.

Mazanti korostaa, ettei kumppanin puute evää mahdollisuutta nautintoon.

– Ihmiset usein sanovat, ettei heillä ole seksielämää, koska heillä ei ole kumppania. Mutta se (ajatus) pitää unohtaa ja hommata seksuaalinen suhde itseensä.

***

Lue myös:

    Uusimmat