Entinen kansanedustaja Ano Turtiainen on kuohuttanut viime päivinä puheillaan taistelemisesta Venäjän riveissä, jopa suomalaisia vastaan. Onko hän jo uhka vierailemaan Suomessa, esimerkiksi entisellä työpaikallaan eduskunnassa?
Edellisellä kaudella kansanedustajana toiminut Ano Turtiainen kertoi marraskuussa muuttavansa Venäjälle. Hän on viime päivinä kertonut aktiivisesti kuulumisiaan Youtube-kanavallaan. Viime viikolla Turtiainen kuohutti myös entisiä kansanedustajakollegojaan vihjaamalla, että hän olisi valmis liittymään Venäjän armeijaan ja taistelemaan jopa suomalaisia vastaan.
Lue lisää: Turtiainen uhosi valmiudestaan taistella Suomea vastaan – kansanedustaja järkyttyi: "Syvästi häpeällistä"
Petroskoista viestivän Turtiaisen puheet ovat herättäneet aidon huolen siitä, onko entinen perussuomalaisten kansanedustaja uhka Suomen turvallisuudelle. Entisillä kansanedustajilla on kuitenkin useita oikeuksia – yksi niistä liittyy liikkumiseen eduskunnan tiloissa. Entiset kansanedustajat kun ovat voineet käytännössä ilmoittaa eduskunnan kulunvalvonnassa haluavansa tulla käymään, jonka jälkeen he voivat suhteellisen vapaasti kierrellä entisellä työpaikallaan.
Ollaanko Turtiaisen suhteen tekemässä poikkeuksia?


