Saako tällä simppelillä eleellä toisen ihastumaan? Asiantuntijat arvioivat hittikikan tehoa
Katsekikka villitsee TikTokissa. Voiko simppelillä eleellä saada toisen ihastumaan?
Voiko yksinkertaisella eleellä saada jonkun ihastumaan tai jopa rakastumaan sinuun? Sophie-Rose Lloydin heinäkuussa 2021 TikTokissa esittelemä kikka ainakin kiinnostaa monia. Videota on katsottu tähän mennessä jo yli 17 miljoonaa kertaa.
Newsweek otti selvää, voiko naisen esittelemä kikka todella tehota. Videon saatektekstissä Sophie-Rose vakuuttaa, että kikka nimittäin "toimii joka kerta".
Kikka käytännössä. Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen täältä.
Toisella videollaan nainen kertoo enemmän eleestä. Ensinnäkin hän kehottaa käyttämään sitä kahdenkeskisen keskustelun lomassa. Kikka ei välttämättä toimi ryhmässä, sillä kohdehenkilösi huomio ei välttämättä keskity silloin sinuun.
Kohdehenkilön tulisi myös olla joku, josta pidät ja jonka kanssa sinulla on yhteisiä mielenkiinnonkohteita. Sophie-Rosen mukaan kikka ei välttämättä toimi tuntemattomiin tai ihmisiin, joiden kanssa et ole koskaan puhunut.
Lisäksi Sophie-Rose sanoo, että on parempi, että kohdehenkilö puhuu sinulle, etkä sinä hänelle.
– Jos sinä puhut, hän saattaa olla keskittynyt huuliesi liikkeisiin tärkeiden silmien sijaan, hän perustelee.
Toimi näin
Sophie-Rosen mukaan on tärkeää, että tekniikan eri vaiheet toteutetaan juuri niin kuin hän kuvailee.
Katso ensin henkilön vasempaan silmään sekunnin ajan, vaihda sitten katseesi hänen huuliinsa 1,5–2 sekunniksi. Tämän jälkeen katso vielä hänen oikeaan silmäänsä täydellisen kolmioliikkeen täydentämiseksi.
– Voin taata, että oikean henkilön kanssa tehtynä oikeaan aikaan, hän kirjaimellisesti tyrmistyy. Olen tehnyt tämän ihmisille, joista olen pitänyt. Olen tehnyt tämän parhaalle ystävälleni vain nähdäkseni, toimiiko se ja se ehdottomasti toimii, Sophie-Rose vakuuttaa.
Eivätkä TikTok-kommentoijat ole olleet täysin eri mieltä.
– Tein näin, ja nyt olen naimisissa, hah, kommentoi eräs.
– En tiedä, oliko tämä puhtaasti sattumaa, mutta tein näin poikaystävälleni ja hän sanoi rakastavansa minua, tunnusti eräs kommentoija.
– Isoäitini opetti tämän minulle, kun olin nuorempi, enkä koskaan unohda sitä, kommentoi eräs.
Testaa myös: Miten kiinnittää miehen huomio? Tutkimus paljasti: Tämä on täydellinen flirtti-ilme naiselle
Toimiiko se todella?
Newsweek kysyi psykologeilta ja parisuhdeasiantuntijoilta, voiko simppeli katsekikka todella toimia.
Psykologi Rachel MacLynnin mielestä tekniikalla on "jotain psykologista pohjaa". Tämä johtuu siitä, että pitkittynyt katsekontakti voi lisätä vetovoimaa ja intohimoa ihmisten välillä. MacLynnin mukaan sanattomien vihjeiden, kuten katsekontaktin, käyttö, voi vaikuttaa siihen, kuinka käyttäydymme toisiamme kohtaan, sillä kehonkielellä voi kommunikoida jopa sanoja paremmin. Salamarakkautta ei kuitenkaan ehkä kannata odottaa, sillä rakastuminen on hieman monimutkaisempaa.
Myös parisuhdeasiantuntija Tina Wilson huomauttaa, ettei pelkkä toisen tuijottaminen vielä takaa rakkauden syntymistä. Wilson kuitenkin uskoo, että kikka on huomionarvoinen, sillä se korostaa katsekontaktin merkitystä.
– Katsekontaktin ylläpitäminen jonkun kanssa, josta on kiinnostunut, voi luoda vahvan yhteyden ja auttaa rakentamaan luottamusta, hän huomautti Newsweekille.
Hypnoterapeutti Aaron Surtees puolestaan selittää, että vahva katsekontakti voi olla vetovoiman ensi askel, sillä se voi laukaista oksitosiinin ja hyvän olon hormoneiden erityksen.
MacLynnin mukaan jonkun silmiin katsominen tovin ajan voi vapauttaa myös hyvän olon kemikaali fenyylietyyliamiinia, joka johtaa tunteisiin sitoutumisesta ja yhteyden luomisesta. Asiantuntijan mukaan voimme pitää mahdollista kumppania sitä viehättävämpänä, mitä suuremmalta hänen pupillinsa näyttävät.
Surteesin mukaan useimmat pariskunnat alkavat kehittää tunteita toisiaan kohtaan sen läheisyyden tunteen jälkeen, joka pitkää katsekontaktia seuraa. MacLynn muistuttaa, ettei pelkkiin silmiin kannata turvautua, vaan käyttää myös kehonkieltään.
– Pidä kehosi rentona, varmista, etteivät käsivartesi ole ristissä, katsekontaktia pidetään yllä ja, että vastaat merkkeihin kiinnostuksesta, hän ohjeistaa.
Oletko parisuhteessa? Testaa tämä suhdetta parantava vinkki heti:
Lähteet: Newsweek, @sophieroselloyd/TikTok
Uusimmat
-
22:25
Yhdysvaltain edustajainhuone hyväksynyt lakipaketin, jolla liittovaltion hallinnon sulku voidaan välttää
-
22:18
Pelicans-tähti pelikieltoon tästä kammotöötistä
-
22:18
Ei osunut vieläkään: Loton potti kasvaa jo 9 000 000 euroon – tässä illan oikea rivi
-
21:59
MTV seuraa Chilen MM-rallia: Kalle Rovanperä tykitti pohja-ajan – suomalaiskuskin autosta pelottava huomio
-
21:35
Amazing Race -osallistujat Anna Perho ja Atte-poika tekivät ällistyttävän ratkaisun – hyvä teko koitui parin kohtaloksi
-
21:27
Merialueille tuulivaroitus ensi yölle ja huomiselle
-
21:22
KalPa-vahti sai kipeän tällin kasvoihinsa – ristikkokaan ei suojannut epäonniselta vammalta
-
21:14
Hämmentävä episodi Jokereiden voittomaalin jälkeen – valmentaja kuittaili sählingistä: "Ei näköjään osata laskea"
-
21:08
Josep Borrell Odessassa: EU jatkaa Ukrainan tukemista – MTV seuraa sotaa
-
21:03
Trumpia neuvoneen kenraali McMasterin mukaan Ukrainaa pitää aseistaa päättäväisemmin: "Annamme 30 panssarivaunua, kun pitäisi antaa 300"
-
21:00
Katariina Kaitue joutui onnettomuuteen Amazing Race -ohjelman avausjaksossa – näin hänelle lopulta kävi
-
21:00
Masked Singer -paljastus hämmensi etsivät: "Te menitte ihan kahville!"
-
20:43
Jättimäinen taklaus käynnisti kalabaliikin kaukalossa – Olli Jokinen ärähti: "Se on ongelma SM-liigassa"
-
20:37
Vapaaehtoiset etsijät epäilivät Rasmus Takaluoman löytyvän jopa kaukaa kotipaikasta: "Vastaus voi olla missä vain mereen saakka"
-
20:30
Marcus Grönholmilla ja Timo Rautiaisella isoja auto-ongelmia Amazing Race -ohjelmassa – tältä ikävä takaisku tuntui
-
20:29
Todellisen ystävyyden merkki: Kaaso pisti kropan likoon hääkuvauksissa
-
20:19
Enrique äkkirikastui sotimalla: Näin Putin värvää WhatsAppissa kuubalaismiehiä joukkoihinsa – "Kaikki tietävät hyvin, mihin ovat menossa"
-
20:03
Helsingin Lego-tapahtumalle rajua kritiikkiä: "Täysi kaaos" – Näin vastaa tilaisuuden järjestäjä MTV Uutisille
-
20:02
Teemu Suninen kuittaili Toyotalle isosta virheestä
-
19:39
Jättiyllätys Valioliigassa – Manchester City hävisi viimein
-
Lataa lisää