Saako Esapekka Lappi jatkaa Toyotalla? Jari-Matti Latvalalta suora vastaus

Jari-Matti Latvalan johtama Toyotan WRC-talli on ollut vahvassa iskussa rallin MM-sarjassa tällä kaudella. Toyota teki toimintaansa pienen muutoksen tänä vuonna.

Tehdastiimin kuskeista vain Kalle Rovanperä ja Elfyn Evans ajavat kaikki osakilpailut, kun taas Esapekka Lappi ja Sebastien Ogier ovat vuorotelleet kolmosautossa. Japanilainen Takamoto Katsuta on puolestaan kilpaillut tehdastiimin ulkopuolella neljännellä hybridi-Toyotalla.

MM-sarjaa ylivoimaisesti johtava Rovanperä on jatkamassa tallissa myös ensi kaudella, ja näillä näkymin myös Evans pukee Toyotan ajohaalarit ylleen vuonna 2023. Täysipäiväisen ralliarjen jättänyt Ogier olisi myös halukas ajamaan ainakin yhden osakilpailun ensi vuonna.

– Ogier on maininnut, että hän haluaisi ajaa ensi vuoden Monte Carlon MM-rallissa. Siitä on alustavasti puhuttu, mutta mitään ei ole sovittu, tallipäällikkö Latvala vahvistaa MTV Urheilulle.

Latvalan mukaan Toyotan kolmosautossa saatetaan nähdä kaksi eri kuljettajaa myös kaudella 2023.

– Näkisin, että se olisi meille hyvä mahdollisuus. Se on toiminut hyvin tänä vuonna ja se voisi olla ihan hyvä juttu myös ensi vuonna.

– "Taka" (Katsuta) voisi jatkaa neljännessä autossa. Mutta nämä asiat eivät ole minusta kiinni, vaan Toyota tekee päätöksen Japanissa, Latvala painottaa.

Mutta mikä on Esapekka Lapin kohtalo? Pääseekö pieksämäkeläinen jälleen kolmosautoon Ogierin kanssa vai katsooko Toyota myös muita vaihtoehtoja tiimin ulkopuolelta?

– Mun mielestä meillä on maailman parhaat kuljettajat. En näkisi, että tässä yhtäkkiä tarvitsisi tehdä mitään kuljettajamuutoksia, kuuluu Latvalan suora vastaus.

– Enemmän tämä on kiinni kokonaisbudjetista ja siitä, pystymmekö ajattamaan enemmän kuljettajia ja neljää autoa. Se on se isompi kysymys. Kuljettajia ei ole syytä vaihtaa, mutta tähän vaikuttaa monta asiaa, tallipomo jatkaa.

Rallin MM-kauden seuraava osakilpailu ajetaan tulevana viikonloppuna Belgiassa. Rovanperällä on teoreettinen mahdollisuus sinetöidä mestaruutensa jo Ypresin asvalttikilpailussa.

Lue myös:

    MM-rallivideot

    Uusimmat