Ruotsalaistoimittaja kehuu Suomen Nato-prosessissa: Ruotsi hävinnyt sekä nopeudessa että tilannekuvassa
TV4:n politiikan toimittaja Jens B Nordström arvioi, että Suomi on osaltaan puskenut Ruotsin Nato-prosessia vauhtiin. Norströmia haastateltiin MTV Uutiset Livessä.
Nordströmin mukaan Suomen Nato-päätöstä on seurattu Ruotsissa hyvin tarkkaavaisesti. Hän kuvailee runsassanaisesti Suomen olleen Ruotsia edellä Nato-keskustelussa.
– Suomi oli nopeampi prosessin aloittamisessa, Nordström kertoo.
Hän kuvailee osaltaan Suomen ansioista Nato-prosessin aikataulun tiivistyneen myös Ruotsissa.
Lue myös: Live kello 11.45: MTV Uutiset seuraa Ruotsin suurta Nato-päivää – selvitys maan linjasta valmistuu
Toimittaja: Ruotsi pitää Naton avointa syliä itsestäänselvyytenä
Ruotsissa ei Nordströmin mukaan juuri ole edes keskusteltu siitä mahdollisuudesta, että voisiko olla niin, etteivät kaikki Nato-maat toivota heitä tervetulleiksi Nato-jäseneksi avoimin sylin. Suomen julkisessa keskustelussa mahdollista vastahankaisuutta on pohdittu.
– Suomella on ehkä hieman, en voi sanoa realistisempi mutta selkeämpi kuva, Nordström kommentoi.
Hän kuitenkin muistuttaa, että Nato julkisesti suhtautunut Ruotsin ja Suomen Nato-prosessiin hyvin positiivisesti.
Kaiken kaikkiaan muutoksen nopeus Nato-keskustelussa on ollut yllätys. Vielä vuosi sitten Nordström ei olisi uskaltanut lyödä vetoa sen puolesta, että Nato-jäsenyysprosessi Suomessa ja Ruotsissa olisi nyt siinä vaiheessa kun se on.
Katso jutun alussa olevalta videolta, miten toimittaja Jens B Nordström kuvailee Suomen ja Ruotsin Nato-keskustelun eroja. Nordström kertoo myös, miksi hän piti Sauli Niinistön taannoista Venäjä-lausuntoa poikkeuksellisen kovasanaisena.
Uusimmat
-
19:06
Kuningatar Camilla kuittaili syöpähoitoja jatkavan kuningas Charlesin toiminnalle: "Paranisi, jos käyttäytyisi kunnolla"
-
19:01
Pyramidien mysteeri saattoi vihdoin ratketa
-
19:01
Sokeroitu vai sokeriton alkoholijuoma? Toinen vaihtoehto pahempi krapulan kannalta
-
18:56
Humanitaarinen apu alkoi kulkea Gazan kaistalle Yhdysvaltojen rakentaman laiturin kautta
-
18:36
Putin: Venäjällä ei aikeita vallata Harkovan kaupunkia
-
18:30
Artisti Sexmane kolaroi autonsa
-
18:22
Euroopan neuvosto hyväksyi tekoälysopimuksen
-
18:20
Lisätietoa kaoottisesta välikohtauksesta – poliisin raudoittama maailman ykköspelaaja kommentoi tekojaan
-
18:10
Slovakian pääministerin ampujaksi epäilty astuu oikeuden eteen huomenna
-
18:08
Ruotsidemokraattien puoluetoimistolla trollitehdas – katso piilokameran paljastukset
-
18:07
Leijonien MM-taipaleella toistuu taas hyvin tuttu ilmentymä – väkivahva ketju päätyi ”ryöstön” kohteeksi
-
18:02
Sonja sai 18-vuotiaana diagnoosin, joka muutti hänen elämänsä – kertoo televisiossa karusta keskustelusta, joka sysäsi liikkeelle asian hyväksymisen
-
18:01
Kalle Rovanperän suunnitelmat uusiksi – ”Tuli muita juttuja”
-
18:00
Leijonien tuleva vastustaja kolattiin karmeasti – kouraiseva menetys
-
17:38
Zelenskyi: Ukrainalla ensimmäistä kertaa tarpeeksi tykistön ammuksia
-
17:30
Hallitus sai eduskunnan luottamuksen talousvälikysymyksessä
-
17:15
Tom Cruisen ja Katie Holmesin 18-vuotias Suri-tytär vaihtoi nimensä
-
17:06
Kanadan junioritähdeltä erikoista käytöstä MM-kisoissa – latasi aiheesta jäätävän vastauksen MTV Urheilulle
-
17:05
Veikka-Juliuksen kymmenen "ällää" ja Maajussi-kaksikon lähentyneet välit – katso, mitä hyvää meillä ja maailmalla on tapahtunut!
-
17:04
MM-kisoihin tulossa kova vahvistus Carolinasta – "Nousen koneeseen"
-
Lataa lisää