"Ruokitte vain ongelmaa" – älä tekstaa nuorelle kesken koulupäivän
Vanhempien ei pitäisi viestitellä nuorelleen turhanpäiväisistä aiheista kesken koulupäivän.
Sosiaalisen median ja snäppi-streakkien tenho on monilla vanhemmilla tiedossa. Puhelinta syytetään nuorten huomiokyvyn pilaajaksi, mitä se toki toisinaan onkin, mutta uutistoimisto AP:n mukaan vikaa on myös vanhemmissa: he eivät nimittäin itsekään malta olla viestittelemättä lapsilleen kesken päivän.
"Haetteko lapseni matikantunnilta, jotta voin kertoa hänelle jotakin turhanpäiväistä..."
Jatkuvasti pörräävät puhelimet ja kellot tuovat päivän aikana kotiväeltä viestejä, jotka eivät ole välttämättömiä, uutistoimiston haastattelemat asiantuntijat toteavat.
– Jos tulisit kouluun ja sanoisin "haetteko lapseni matikantunnilta, jotta voin kertoa hänelle jotakin turhanpäiväistä", sanoisimme "ei", opinto-ohjaaja Erin Rettig vertaa haastattelussa.
"Lakatkaa olemasta yhteydessä"
Koulun henkilökunta toivoisikin vanhemmilta apua puhelimen seireenikutsun lannistamisessa. Lapselle voi esimerkiksi kertoa, ettei päivän aikana viestitetä kotiin mitään, mikä ei ole aidosti tärkeää. Jos tällaisia viestejä tulee, ne tulisi jättää huomiotta.
– Kun lapsesi tekstailee asioita, jotka voivat odottaa, kuten "saanko mennä Brettille yöksi viiden päivän päästä", älä vastaa. Lakatkaa olemasta yhteydessä, ruokitte vain ongelmaa, puhelinvapaiden koulujen asiaa ajavan Phone-Free Schools Movementin perustaja Sabine Polak kommentoi.
Rettigin mukaan vanhemmat eivät anna lasten olla itsenäisiä edes koulupäivän aikana, vaan kyselevät heidän olinpaikkaansa, tunnelmia ja jopa koenumeroita kesken päivän. Kun vanhemmalta voi pyytää lupaa, apua tai neuvoa kaikkeen, oma ongelmanratkaisukyky saattaa jäädä käyttämättä. Mikäli apua ei saisi viestillä, olisi pakko keksiä ratkaisu itse tai kysyä neuvoa esimerkiksi opettajalta.
"Vanhemmat eivät osaa päästää irti, mutta heidän täytyisi tehdä niin"
Kun nuori ottaa puhelimen esiin vastatakseen vanhemman viestiin, samalla aukeaa ovi somen ja muiden sovellusten häiriöille. Opettaja Joe Clement anookin vanhempia lopettamaan viestittelyn koulupäivien aikana. Moni tottui koronapandemian aikana jatkuvaan kontaktiin, joka nyt täytyisi unohtaa.
– Kutsumme tätä digitaaliseksi napanuoraksi. Vanhemmat eivät osaa päästää irti, mutta heidän täytyisi tehdä niin, Clement sanoo.
Lue myös: Keijon kuntosalilla toimitaan poikkeuksellisella tavalla: "Pelkästään positiivista palautetta"
Katso myös: Kiire ole vain tunne – jatkuva kiire näkyy ja tuntuu aivoissa: "Vaikea päästä mihinkään kiinni kunnolla"
Lähde: AP
Uusimmat
-
12:58
Leijonien superketjuun muutos, myös maalivahti vaihtuu – tässä Suomen kokoonpano Tanska-otteluun
-
12:29
Ukraina sanoo ampuneensa alas 29 Venäjän lennokkia yön aikana
-
12:27
Kommentti: Liikenteen uudet pelisäännöt herättävät kysymyksiä, joihin ei vastauksia löydy
-
12:21
Presidentti Stubb vihitään Taideyliopiston kunniatohtoriksi elokuussa
-
12:20
Seiska: Ex-avovaimo teki Vain elämää -tähdestä rikosilmoituksen – muusikko kiistää pahoinpitelyn
-
12:15
Kommentti: HJK:n urheilujohdon sekoilu vei takaisin lähtöruutuun – kaikki palautuu Aki Riihilahden harkitsemattomaan ratkaisuun
-
12:12
Tällaista Jesse Puljujärveä näkee harvoin – ainutlaatuista kuvaa tulisesta raivoamisesta
-
11:59
"On viime aikoina jäänyt autoilijoilta noudattamatta" – tiedäthän, mitä tämä liikennemerkki tarkoittaa?
-
11:50
Pörssisähkön keskimääräinen hinta laski huhtikuussa edelliskuukaudesta
-
11:43
Al-Jazeera: Iranin presidenttiä pidettiin ehdolla maan ylimmän johtajan seuraajaksi ennen kuolemaansa
-
11:38
Omakanta-palvelussa häiriö – sisäänkirjautumisessa ongelmia
-
11:29
Suomessa on havaittu kaksi uutta lintulajia
-
11:27
Taantuma on ohi – miten se näkyy kansalaisen kukkarolla?
-
11:20
Suora lähetys: Hakaniemen uusi silta aukeaa Helsingin ytimessä
-
11:18
HJK:lta rajuja liikkeitä: Kritisoitu urheilujohtaja sai kenkää
-
11:14
Iranin presidentin kuolemaan osaa ottavat: Putin, Xi, Lavrov, Erdogan, al-Assad, Hamas ja Hizbollah
-
11:13
Jääkiekon MM-kisat 2024: Otteluohjelma ja tulokset
-
11:09
Kommentti: Leijonissa yllätyksiä elintärkeällä tontilla – tässä kuumin peruna MM-kohtalonpelien alla
-
10:51
Valiokunnan puheenjohtaja: Petteri Orpo antanut väärää tietoa eduskunnassa
-
10:49
P. Diddy pyytää anteeksi järkyttävän pahoinpitelyvideon tapahtumia – uhrin asianajajalta täystyrmäys
-
Lataa lisää