Vanhemmat huomio: Snapchat on nyt nuorten hittisovellus – jopa kaksi kolmesta käyttää yli kymmenen kertaa päivässä

Snap eli Snapchat on nyt hitti nuorten keskuudessa. Sovelluksen erikoisuutena ovat hetkessä katoavat kuvat ja videot, joita sovelluksen käyttäjät jakavat kavereilleen. Tässä tietopaketti vanhemmille, mikä Snapchat oikeastaan on.
 

Sovelluksessa käyttäjä voi muokata ottamiaan kuvia ja videoita eli snäppejä erilaisilla efekteillä ja filttereillä. Käyttäjä voi esimerkiksi hassutella erilaisilla tehosteilla, jotka muuttavat esimerkiksi yön päiväksi ja saavat omaan naamaan kaninkorvat.
 

Mikä on Snapchat?

Snäppien idea on, että kuva näkyy hetken, jonka jälkeen se katoaa täysin. Snäpissa voi myös keskustella muiden kanssa pelkällä tekstillä. Yhdysvalloissa kehitetyn sovelluksen käyttöikäraja on 13 vuotta.
 

Suomessa palveluun ovat rakastuneet erityisesti nuoret. Elisan Näin Suomi kommunikoi -tutkimuksen mukaan vuonna 2017 palvelua runsaasti käyttävien osuus oli 68 prosenttia 15–17-vuotiaista tytöistä ja 48 prosenttia samanikäisistä pojista. Tutkimuksen mukaan he käyttävät Snapchatia yli 10 kertaa päivässä.

Snapit katoavat sekunneissa

Snapchat eroaa selkeästi muista sosiaalisen median palvelusta lähetettyjen kuvien ja videoiden lyhytikäisyydellä. Snapit ovat näkyvillä korkeintaan 10 sekuntia.
 

Snapchatissa oleva My Story -ominaisuus näyttää käyttäjän päivittämiä kuulumisia 24 tunnin ajan. My Storyn näkevät käyttäjän lisäämät kaverit. Snapit ovat yleensä hyvin arkisia ja jopa pelkkiä mustia kuvia.
 

– Snäpit tehdään lennosta, ja niillä on helppo kuvata juuri sen hetkistä mielialaa tai tapahtunutta. Monille nuorille Snapchat on kevyttä, hauskaa ja luovaa tekemistä, omaa ilmaisua ja filttereillä hassuttelua. Yleensä siellä viestitellään entuudestaan tuttujen kavereiden kanssa, kuvailee Mannerheimin Lastensuojeluliiton mediakasvatuksen suunnittelija Rauna Rahja Elisa Hubin blogissa.

Koukuttaa nuoria

Erityisen koukuttavaa sovelluksessa on sen streak-ominaisuus. Streak ilmaisee numerona, kuinka monta päivää kaksi eri käyttäjää on snappaillut keskenään.
 

Lisäksi monet nuoret keräävät niin sanottua scorea eli pisteitä. Score on lähetettyjen snappien lukumäärä.
 

Nuoret ottavat jopa intiimejä kuvia
 

Vain hetken kestävät kuvat ja videot voivat houkutella nuoria lähettämään itsestään jopa intiimejä kuvia esimerkiksi seurustelukumppanille. Sovellukseen lähetetty kuva tai video voi kuitenkin lähteä leviämään tai se voidaan tallentaa esimerkiksi kuvaamalla vastaanotettua snappia toisella puhelimella.
 

Mediakasvatuksen suunnittelija kannustaa vanhempia keskustelemaan nuoren kanssa somen käytöstä.

– Murrosikään kuuluu omien rajojen kokeilu. Nuorten Snapchat- ja somekäyttäjien kohdalla ei tarvita vain mediakasvatusta, vaan myös seksuaalikasvatusta, jotta nuori osaa hahmottaa omat rajansa ja uskaltaa kunnioittaa niitä myös, vaikka joku painostaisi. Vanhempia kannustan positiiviseen ja avoimeen keskusteluun kaikista nettiasioista, jotta nuori ei jäisi yksin, vaikka jotain häpeällistä sattuisi, Rauna Rahja muistuttaa Elisa Hubin blogissa.
 

Lähde: Elisa ja Snapchat

Lue myös:

    Uusimmat