Rukan vakavasta rinneturmasta epäilty 22-vuotias mies välttelee kuulusteluja – esitutkinta jumissa

Kuinka täydessä laskettelukeskuksessa pidetään turvallisuudesta kiinni? MTV paikalla seuraamassa rinnehulinaa 5:50
MTV Uutiset Live: Kuinka täydessä laskettelukeskuksessa pidetään turvallisuudesta kiinni? MTV paikalla seuraamassa rinnehulinaa

Kuusamon Rukalla sattui vuoden lopussa tiettävästi kuluneen talven vakavin, rikostutkintaan johtanut rinneonnettomuus. Tapauksen esitutkinta on jumissa, koska rikoksesta epäilty päinlaskija välttelee poliisia.

Tapauksen tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Kimmo Tuulenkari kertoo, ettei vammantuottamuksesta ja vaaran aiheuttamisesta epäiltyä 22-vuotiasta miestä ole toistaiseksi päästy kuulustelemaan kertaakaan. Poliisi ei ole tavoittanut häntä.

Esitutkinta on tähän mennessä perustunut uhrin ja muutaman todistajan kuulemisiin. 

– Olemme laittaneet Vaasaan virka-apupyynnön epäillyn tavoittamiseksi, mutta toistaiseksi häntä ei ole tavoitettu ja päästy kuulemaan. Kaikille osapuolille olisi helpotus, että asia saataisiin käsiteltyä ja esitutkinta valmiiksi. Tämä on ikävää uhrin, mutta myös epäillyn kannalta. Olisi hänenkin etunsa, että hän selvittäisi asiaa omatoimisesti poliisin kanssa, Tuulenkari sanoo.

Vakavat vammat

Onnettomuus tapahtui Rukalla Mastorinteessä keskiviikko-iltana 30. joulukuuta. Suksilla laskenut laskettelija törmäsi kovalla vauhdilla lumilautailijaan, joka oli onnettomuushetkellä paikallaan rinnealueen reunamalla.

Keliolosuhteet olivat hyvät, eikä rinteessä poliisin mukaan ollut onnettomuushetkellä ruuhkaa.

27-vuotias lumilautailijamies loukkaantui hyvin vakavasti. Uhri sai törmäyksessä aivoruhjeen ja selkärankamurtuman. Poliisin tietojen mukaan hän on sittemmin päässyt pois sairaalasta. Vaaran aiheuttamisesta ja vammantuottamuksesta epäillään 1999 syntynyttä miestä.

Kumpikaan asianosaisista ei tutkinnanjohtajan mukaan ole kotoisin Koillismaan alueelta. 

– Maantieteelliset etäisyydet ovat aiheuttaneet sen, että kuulemisiin on tarvittu virka-apupyyntöjä eri poliisilaitoksilta. Tämä on osaltaan hidastanut prosessia. 

Jäljellä useita tapoja

Tuulenkarin mukaan Rukan turmasta epäiltyä on tähän mennessä tavoiteltu puhelimitse, mutta poliisin keinovalikoimaa on vielä jäljellä. Kun poliisi pyrkii tavoittamaan rikoksesta epäiltyä, käytössä on käytännössä neljä erilaista keinoa. 

Rikoskomisarion mukaan ensimmäisenä keinona on tavoitella henkilöä puhelimitse ja sopia kuulusteluaika poliisiasemalle. Seuraavana vaihtoehtona on lähettää kirjallinen kutsu, jossa epäiltyä pyydetään olemaan yhteydessä poliisiin rikoksen selvittämiseksi.

Jos kirjallinen kutsukaan ei tehoa, epäilystä voidaan tehdä noutomääräys. Tällöin poliisi voi hakea epäillyn kuulusteluihin esimerkiksi kotoaan, työpaikaltaan tai harrastuksistaan.

Viimeisenä keinona epäillyn tavoittamiseksi on etsintäkuulutus.

Rukan rinneturma on tiettävästi kuluneen talven vakavin rinteessä tapahtunut onnettomuus, joka on johtanut poliisitutkintaan. Tuulenkari vahvistaa, ettei hänen tiedossaan ole myöskään Koillismaan alueelta toisia vastaavanlaisia tapauksia tältä talvelta.

Lue myös:

    Uusimmat