Rukan laskettelurinteessä vakava onnettomuus – "Kaksi laskettelijaa on törmännyt toisiinsa"

Tämä video sai aikaan kohun Twitterissä – rikottiinko Levillä baarissa koronarajoituksia? 0:41
Tämä video sai aikaan kohun Twitterissä – rikottiinko Levillä baarissa koronarajoituksia?

Rukan laskettelukeskuksessa Kuusamossa sattui keskiviikko-iltana vakavaksi luonnehdittu onnettomuus.

Rukan paikallisjohtaja Matti Parviainen kertoi MTV Uutisille lasketteluonnettomuuden sattuneen keskiviikkona noin kello 18.30.

– Siinä on ilmeisesti käynyt niin, että kaksi laskettelijaa on törmännyt toisiinsa. Heidät molemmat on viety ambulanssilla jatkotutkimuksiin. Jälkikäteen olemme kuulleet, toiselle on käynyt onnettomuudessa vähän pahemmin, Parviainen kertoo.

Onnettomuudessa olleet henkilöt olivat Parviaisen mukaan aikuisia. Ilta-Sanomien mukaan syöksylaskija törmäsi pysähtyneeseen lumilautailijaan. Lumilautailija loukkaantui vakavasti ja on hoidossa Oulun yliopistollisessa keskussairaalassa.

Parviainen kommentoi yleisesti, että onnettomuustilanteessa potilaat tuodaan rinteestä alas ja laitetaan kuntoon jatkokuljetusta varten. Tämän jälkeen laskettelukeskus ei saa lisätietoja loukkaantuneiden tilasta.

Vakavat onnettomuudet ovat Parviaisen mukaan "hyvin harvinaisia".

– Jos meillä käy 400 000 asiakasta keskimäärin talven aikana, niin joka vuosikaan ei ole vakavaa onnettomuutta. Pienempiä onnettomuuksia, kuten nyrjähdyksiä ja venähdyksiä, on tietysti aika paljon.

Lue myös:

    Uusimmat