Rouva Jenni Haukio luotti Ruotsi-vierailullaan vaaleansiniseen – erityisesti kukkakuviointi kiinnitti huomion

Sauli Niinistö, Jenni Haukio sekä Ruotsin kuningaspari saapuvat kuninkaanlinnalle 0:38
Presidentti Sauli Niinistö sekä Jenni Haukio saapuivat avausseremoniaan Ruotsin kuningasparin kanssa.

Rouva Haukion yllä nähtiin kesäinen asukokonaisuus.

Presidentti Sauli Niinistö ja rouva Jenni Haukio vierailevat tänään tiistaina Ruotsissa keskustellen maiden muuttuneesta turvallisuustilanteesta. 

Rouva Haukio oli valinnut valtiovierailulleen vaaleansinisen jakkutakin ja mekon, joita koristivat suuret kukkakuviot. Kesäisen asun lisäksi Haukion hiuksissa oli niin ikää kukkainen koriste.

Valtiovierailulla presidenttiparilla on edessään erilliset ohjelmat, sillä rouva Haukio vierailee yhdessä kuningatar Silvian kanssa taidemuseo Waldemarsuddessa.

Vierailu jatkuu myös keskiviikkona, jolloin Haukio ja kuningatar tutustuvat Ruotsin akatemian toimintaan sekä vierailevat Pohjoismaiseen museoon perustetussa ukrainalaisten lasten toimintakeskuksessa.

Sauli Niinistön vierailu keskittyy ennenkaikkea Pohjolan turvallisuuteen.

 – Vierailulla painottuvat ajankohtaiset turvallisuuspoliittiset kysymykset. Esillä ovat myös Suomen ja Ruotsin puolustusyhteistyö, yhteistyö kriisivalmiuden alalla ja vihreä siirtymä. presidentinkanslia kertoi tiedotteessaan.


Lue myös:

    Uusimmat