Emmanuel Macronin aika Ranskan presidenttinä päättyy kahden vuoden kuluttua. Presidenttipelin ensimmäinen yllättäjä on jo putkahtanut esiin maltillisen oikeiston riveistä, kirjoittaa MTV Uutisten kolumnisti ja monivuotinen kirjeenvaihtaja Helena Petäistö kolumnissaan.
Kukaan ei tiedä, onko Ranskan nykyisellä sisäministeri Bruno Retailleauilla mitään mahdollisuuksia yltää läntisen maailman vahvimman presidentin virkaan toukokuussa 2027, mutta hänen yllättävä nousunsa ryminällä Les Républicains -puolueen eli entisen gaullistipuolueen johtoon runsas viikko sitten poikkeuksellisen suurella enemmistöllä on sähköistänyt ilmapiiriä ja enteilee taas juuri niin jännittäviä presidentinvaaleja kuin ainoastaan Ranskassa on mahdollista.
Ranskalaisen sanonnan mukaan Mirabeaun sillan ali ehti vielä virrata valtavasti vettä kahdessa vuodessa, mutta Retailleaun suoritus on ollut sitä luokkaa, että hänet on jo nyt otettava huomioon, kun kannunvalanta alkaa taas tavalliseen tapaan varhain tässä elämääkin suuremmassa show’ssa.
Ranskan presidentillä on enemmän valtaa kuin kenelläkään muulla demokraattisesti valitulla valtionpäämiehellä. Viran haltijaa luonnehditaan vaaleilla valituksi monarkiksi, sillä hänen hyppysissään on lähes kaikki valta viiden vuoden ajan. Ei siis ihme, että gallialaiset presidentinvaalit herättävät aina valtavasti intohimoja ja synnyttävät usein suurta dramatiikkaa.
Tällä hetkellä Ranska on täydellisessä pattitilanteessa, sillä Macronin päähänpisto ennenaikaisista parlamenttivaaleista johti maan umpikujaan, joka on jatkunut viime kesästä lähtien. François Bayroun johtama nykyhallitus on toimintakyvytön, sillä se on täysin äärioikeiston armolla ja voi kaatua kuin korttitalo minä hetkenä hyvänsä.
Emmanuel Macronin aika Ranskan presidenttinä päättyy kahden vuoden kuluttua.
Macronille itselleen maan perustuslaki antaa valtuudet johtaa ulkopolitiikkaa, mikä tarkoittaa myös EU-asioiden hoitamista, mutta hänen jälkeensä Ranska tarvitsee kipeästi uutta johtajaa, joka panee maan talouden kuntoon ja saa kansalaiset lähettämään vahvan puolustuspolitiikan taakse.
Mistä löytyy sellainen ihmemies tai -nainen, joka suoriutuu tehtävästä varsinkin tässä vaikeassa kansainvälisessä tilanteessa? Macron oli juuri sellainen Prinssi Rohkea, mutta hänet talttuttivat keltaliivit, covid ja lopulta kapulaksi rattaisiin tuli vielä Ukrainan sota. Mutta harvinaista ja parasta on ollut se, että Macronilla oli alusta alkaen vahva Eurooppa-visio, jota hän lähti tarmokkaasti ja väsymättä ajamaan.
Onko maltillisen oikeiston yllätysmiehellä mitään näistä ominaisuuksista, sitä on vaikea ennustaa. Mutta Macronin Eurooppa-henkisyyttä Bruno Retailleauilla tuskin on, päinvastoin, hän on ainakin tähän asti ollut puhtaasti "France first" -poliitikko, joka vastusti aikoinaan Maastrichtin sopimusta. Todennäköisesti sillä sapluunalla hän tähtää presidentiksikin vaikka hän toistaiseksi toppuutteleekin puheita edes aikomuksistaan presidenttikilpaan.
Johtajalta täytyy myös näyttää
Ranskassa johtajalla oli hän sitten yritysjohtaja tai politiikan nokkamies täytyy aina olla "le look", eli pelkkä pätevyys ei riitä vaan hänen täytyy myös näyttää johtajalta. Ja ainakin politiikassa moni on ikävä kyllä porhaltanut huipulle enemmänkin siihen sopivalla olemuksella ja habituksella kuin pätevyydellä."
Edes johtajalta vaadittavaa kookkautta hintelällä Retailleaulla ei totisesti ole, joten hänestä voi olettaa, että pätevyys menee ulkoisten ominaisuuksien edelle. Jotkut vertaavatkin häntä "jockeyihin", kilparatsastajiin, jollaiseksi valikoituu vain höyhenenkevyitä miehiä.
Puoluetoveri ja entinen tasavallan presidentti Nicolas Sarkozy töksäytti hänestä jo kauan sitten: "Politiikassa tarvitaan sekä kroppaa että ulkonäköä. Brunolla ei ole kumpaakaan." Niin kuin Sarkozylta itseltään olisi niitä avuja muka koskaan ollut...
Joka tapauksessa 64-vuotias Bruno Retailleau on aina tähän asti pysynyt Ranskan poliitikkojen kakkosketjun miehenä. Sitä hän oli vielä vuonna 2022, jolloin hän tavoitteli ensimmäistä kertaa maltillisen oikeiston johtajuutta. Selvää on, ettei hänellä myöskään koskaan ole ollut mitään hirveän suurta intohimoa nousta huipulle.
"Je n'ai pas le virus." – "Sitä virusta minulla ei ole", on hän itsekin todennut.
Vasta pääministeri Michel Barnier nosti hänet viime syksynä yllättäen senaatin puolueryhmän johtajasta ykkösketjuun antamalla hänelle keskeisen sisäministerin salkun, ja siitä lähti hänen rakettimainen nousunsa. Voimakkaan äärioikeiston maassa sisäministeriksi tarvittiin *un homme fort*, vahva mies, joka osaa puhua Marine Le Penin kannattajille ja toimia sen mukaisesti.
Sen Retailleau oppi aikoinaan Philippe de Villiersiltä, entiseltä kulttuuriministeriltä, mepiltä ja Ranskan suvereniteettipuolueen perustajalta.
Mykistävä murskavoitto
Molemmat miehet ovat kotoisin länsirannikolta Vendéestä, alueelta, joka vastusti verisimmin Ranskan vallankumousta ja monia sen periaatteita. Ja se myös näkyy Retailleaun toimissa sisäministerinä. Ministerinsalkun ottaessaan hän ilmoitti päämääräkseen järjestyksen palauttamisen Ranskaan. Hänelle se tarkoitti vuosikymmeniä kestäneen lepsuilun lopettamista.
Nähtävästi juuri sitä Ranskan maltillisen oikeiston porukka halusi, sillä runsaan viikon takaisessa jäsenäänestyksessä puoluejohtajuudesta kilpaileva entinen Eurooppa-ministeri ja itsensä vielä vähän aikaa sitten varmana voittajana nähnyt Laurent Wauquiez kärsi murskatappion, kun Retailleau rökittti hänet 74 prosentin kannatuksella.
Yhtä selvää voittoa ei ole missään äänestyksessä nähty Ranskassa pitkiin aikoihin. Se tarkoittaa sitä, että hänen lähtönsä presidenttikisaan maltillisen oikeiston edustajana vaikuttaa itsestäänselvältä.
Mitkä mahdollisuudet hänellä on voittaa presidenttikisa, se on toinen asia. Macronin aikaansaannosta on se, että Ranskan molemmat entiset mahtipuolueet, gaullistit ja sosialistit, ovat kutistuneet marginaaliin.
Mutta Macronin väistyttyä myös hänen oman puolueensa ja "macronismin" tulevaisuus ylipäätään ovat hämärän peitossa. Sekin on mahdollista, että monet sosialistipuolueesta ja maltillisesta oikeistosta Macronin kelkkaan lähteneet palaavatkin vanhoihin puolueisiinsa.
Ranskalaisille tyypillistä näyttää olevan se, että uudeksi presidentiksi valitaan edellisen vastakohta. Sen ominaisuuden Retailleau täyttää täydellisesti. Macronia suurempaa hurmuria on vaikea löytää, sillä jo hänen isänsä sanoi, että Emmanuel kykenee valloittamaan vaikka nojatuolin.
Retailleau taas on ranskalaisittain harvinainen totinen tyyppi. Hän ei yritäkään hurmata ketään, vaan hoitaa hommansa niin hyvin kuin osaa, ja sen pitää riittää.
Hartaana katolisena Retailleau on myös taatusti ainoa hallituksen jäsen, jolla on rukousjakkara työhuoneessaan. Hänen lähipiirinsä mukaan ainoa asia, mitä hän on vuosien varrella vaihtanut, ovat silmälasit. Vaimo on kuulemma sama koululääkäri kuin on aina ollut, eikä häntä ole koskaan tuotu julkisuuteen.
Siis tylsä tyyppi. Tulevaisuus näyttää, kuinka pitkälle se kantaa.
Muokattu kolumnin tekstiä kauttaaltaan jutussa olevan ensimmäisen Emmanuel Macron -kuvan jälkeen Edes johtajalta vaadittavaa kookkautta hintelällä Retailleaulla ei totisesti ole -virkkeeseen asti kello 13.06.