Trumpin ja Putinin puhelu on näytöstä, uskoo Risto. E. J. Penttilä.
Jos Venäjän ja Yhdysvaltojen presidenttien Vladimir Putinin ja Donald Trumpin tiistaisen puhelun jälkeen kerrotaan kaksikon tapaamisesta, on puhelimessa sovittu jotain merkittävää.
– Jos kaksi presidenttiä tapaa, täytyy olla jotain konkreettista sanottavaa ja ilmoitettavaa. Jos tämä ilmoitus tulee, silloin on menty eteenpäin, arvioi MTV Uutisten kansainvälisen politiikan asiantuntija Risto E. J. Penttilä Huomenta Suomessa.
Penttilä ei pidä mahdottomana sitäkään, että Putin "vedättää" vielä mahdollisessa tapaamisessakin.
– Hän voi nostaa siellä esiin uusia kysymyksiä, Penttilä toteaa.
– Venäjä haluaa neuvotella koko Euroopan turvallisuusrakenteesta. Muut haluavat lähtökohtaisesti tulitauon ja rauhan Ukrainaan.
Todennäköisempänä Penttilä kuitenkin pitää sitä vaihtoehtoa, että Trumpin ja Putinin puhelinsoitto on "enemmän näytöstä".
Trumpin ja Putinin tiistaisen puhelinkeskustelun ajankohta ei ole tiedossa. Kaksikko keskusteli aiemmin 12. helmikuuta noin puolentoista tunnin ajan.
Trumpin presidenttikaudella Yhdysvallat on tehnyt sarjan päätöksiä, jotka ovat ajaneet Venäjän asiaa Ukrainan kustannuksella.


