Rikosoikeutta kehitetään nyt rahan puutteen ehdoilla

"Ei sillä muuten väliä, kunhan saa halvalla."

Nuoremmille lukijoille muistutukseksi, että Sulo Vilen oli 1980-luvulla suositun Tankki täyteen -sarjan päähenkilö. Sulo kuittasi epäonnistuneet ostokset vakiovastauksella: ”Kun sai niin halvalla”.

Rikosoikeusjärjestelmä on muuttunut yhteiskunnan mukana. Rangaistukset alkoivat lieventyä 1950-luvulta. Liberalisointi jatkui 1960- ja 1970-luvulla, kun monia vanhoja arvoja tukeneet lait uudistettiin. Esimerkiksi juopumus yleisellä paikalla ei enää ollut rikos. 1980-luvulla alkoi vanhentuneen rikoslain uudistaminen. 1990-luvun lamasta alkaen oikeusjärjestelmä on ollut talouspaineiden alla.

Silti kuitenkin vielä vuosituhannen vaihteessa hovioikeuskäsittely uudistettiin ja suullisten käsittelyjen määrää lisättiin. Tätä epäonnistunutta uudistusta on sittemmin paikattu - taloussyistä - hovioikeuksien valituslupajärjestelmällä.

Suomalaisessa oikeuskäsityksessä on kuitenkin koko ajan ollut vallalla legalistinen ajattelu eli lain pilkuntarkka noudattaminen, ainakin periaatteessa. Tämä on nyt muuttumassa.

Syyteneuvottelu tuo vuoden vaihteessa ison periaatteellisen muutoksen. Enää poliisin ja syyttäjän ei tarvitse tehdä sitä mitä laki vaatii, vaan epäillyn kanssa ikään kuin neuvotellaan rikoksen selvittämisestä. Järjestelmä ei enää tarjoa vain keppiä, vaan myös porkkanaa.

Tämä on ollut pakko toteuttaa. Talousrikosjuttujen kestot ovat karmiva ongelma: poliisit painivat vuosia vanhojen juttujen kimpussa samaan aikaan kun uusia tehdään. Laajoja juttuja käsitellään vuosikausia uudestaan ja uudestaan tuomioistuimissa. Rikosjuttu voi jämähdyttää lopulta syyttömäksi todetun epäillyn elämän kymmeneksi vuodeksi.

Syyteneuvottelu on hyvä uudistus, mutta se vaikuttaa takaportteineen jopa liian jähmeältä. Voi olla, että todella toimiakseen sitä pitää vielä notkeuttaa. Helsingissä kokeiltavana olevat pikaoikeudenkäynnit - pikkurikos kolmessa päivässä kiinniotosta tuomioon - on oiva uudistus. Muitakin muutoksia vielä tarvitaan.

Yksi asia kannattaa kuitenkin huomata. Kun ennen rikosoikeuden keskiössä ovat olleet asianomistajan, syytetyn ja yhteiskunnan edut, niin nyt tilanne on muuttunut.

Rikosoikeusjärjestelmää kehitetään virkamiesten näkökulmasta ja ehdoilla. Poliisit, syyttäjät ja tuomarit tuskailevat rahapulaansa ja miettivät nyt keinoja miten omat työt saataisiin tehdyksi.

Se voi tuottaa hyvää, jos nyt kyetään uudistamaan luutuneita rakenteita, järkeistämään toimintoja ja purkamaan sellaista mitä ei oikeasti tarvita. Viimeinen toki taitaa olla virkamiesajattelussa sula mahdottomuus.

Sen sijaan suunta on väärä, jos tavoitteena on vain kaunistella tehokkuustilastoja ja lakaista maton alle virkamiesten vähäpätöisinä pitämiä, mutta kansalaisille oleellisia asioita.

Niin maan perusteellisesti tärkeä asia.