Ukrainalaisen tietolähteen mukaan amerikkalaisilla on kiire rauhansopimuksen kanssa, sillä Trumpin huomio on pian välivaaleissa.
Uutistoimisto Reutersin tietojen mukaan Yhdysvaltojen ja Ukrainan tavoitteena on saada aikaan rauhansopimus Venäjän ja Ukrainan välille maaliskuun aikana.
Reutersin mukaan aikataulu todennäköisesti venyy, sillä sopua esimerkiksi alueluovutuksista ei vielä ole.
Reutersin mukaan suunnitelmaan kuuluisi myös neuvottelutuloksen vieminen kansanäänestykseen Ukrainassa.
Reutersin neuvottelulähteiden mukaan samanaikaisesti Ukrainassa pidettäisi myös yleiset vaalit.
Kiirettä pukkaa
Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin huomion odotetaan kääntyvän pian kohti Yhdysvaltain omia loppuvuoden välivaaleja, jolloin amerikkalaisilla on vähemmän aikaa paneutua Ukrainan tilanteen sovitteluun.
Reutersin lähteiden mukaan ukrainalaiset ja amerikkalaiset olisivat keskustelleet kansanäänestyksen ja vaalien mahdollisuudesta toukokuulle.
Lue myös: Tyly arvio Ukrainan sodasta MTV:n Uutisextrassa: "Viisasta varautua viiteen vuoteen"
Ukrainan vaaliviranomaisten tietojen perusteella vaalien järjestäminen vaatisi realistisesti noin puolen vuoden valmistelut nykyoloissa.
– Amerikkalaisilla on kiire, eräs ukrainalainen tietolähde tiivistää tilanteen.
Vaalien järjestäminen sotatilan aikana vaatisi myös lakimuutoksia Ukrainassa.
