Real Madrid saapuu Helsinkiin, liput revittiin käsistä – Palloliitto sytytti toivonkipinän tyhjin käsin jääneille

Mestarien liigan voittaja Real Madrid ja Eurooppa-liigan voittaja Eintracht Frankfurt kohtaavat Uefan Super Cupissa Helsingin Olympiastadionilla elokuun 10. päivä. Otteluliput myytiin loppuun hetkessä iltapäivällä 19. elokuuta.

Suomen Palloliiton tapahtumatoiminnan päällikkö Kalle Marttinen on tarkasti perillä siitä, missä ottelun järjestämisen osalta mennään juuri nyt.

Lipunmyynti alkoi Uefan sivuilla Suomen aikaa tiistaina kello 15, mutta todellisuudessa jonottamaan pääsi jo kymmenen minuuttia aikaisemmin. Monet jäivät ilman, mutta pieni toivonkipinä säilyi, sillä Uefa on varannut omille kohderyhmilleen joitakin tuhansia lippuja.

– Jos Uefan kiintöistä jää lippuja, pieni määrä saattaa vapautua juuri ennen ottelua, mutta varmuutta ei ole. Ja jos vapautuu, määrä on korkeintaan muutamia satoja – jos sitäkään, Marttinen tarkentaa.

Tiistaina myytiin yleiseen myyntiin tarkoitetut 17 000 lippua.

– Vielä ei ole tarkkaa dataa, kuinka paljon näistä yleisistä lipuista on mennyt kenellekin, mutta todennäköisesti suurin osa on mennyt suomalaisille ostajille. Jonkin verran toki varmasti myös ulkomaalaisille.

Frankfurtille on myyty etukäteen noin 8000 lippua. Real Madridille noin 1700-1800 tikettiä. Nämä liput on kiintiöity seuroille, jotka ovat myyneet ne jäsenilleen itse.

Saksalaisseura ansaitsi paikkansa ottelussa voittamalla Eurooppa-liigan finaalissa Rangersin. Sevillaan saapui tuolloin paikan päälle noin 50 000 saksalaisseuran kannattajaa, joista läheskään kaikki eivät mahtuneet stadionille. Samanlaista ryntäystä Helsinkiin ei kuitenkaan Marttisen mukaan ole odotettavissa.

– Tällä hetkellä samanlaista määrää ei ole tulossa. Frankfurtille tarjottiin nyt suurempaa määrää lippuja kuin he loppujen lopuksi ottivat. Periaatteessa kaikki halukkaat ja matkansa Suomeen järjestäneet ovat lippunsa saaneet. Pieniä määriä voi ylimääräisiä tulla, mutta mitään suurempaa määrää ei ole odotettavissa.

– He katsoivat, että 8000 lippua riittää heidän tarpeisiinsa. Tämä vapautti lisää lippuja suomalaisille eiliseen yleiseen myyntiin, Marttinen kertoo.

Tilanne on sama Real Madridin kannattajien kohdalla. Jättiseuran kiintiö on pieni, sillä matkaaminen Suomeen on Etelä-Euroopasta kallista, ja europelien nälkä on tuoreen menestyksen jäljiltä maltillista.

Yleinen lipunmyynti tapahtui verrattain myöhään, vain alle kuukausi ennen ottelua.

– Joukkueiden selvittyä toukokuussa Uefa halusi tarkistaa, millaiset tarpeet joukkueilla on. Näin haluttiin mahdollisimman pitkälle välttää se tilanne, ettei paikan päällä olisi hirveitä määriä liputtomia kannattajia.

Eurooppalaisessa suurottelussa turvatoimet ovat aina puhuttava kysymys. Eurooppa-liigan finaalin alla juuri Frankfurtin kannattajat kävivät Rangersin fanien kimppuun Sevillassa. Marttinen ei mene turvatoimien valmistelussa yksityiskohtiin, mutta vakuuttaa varautumisen olevan riittävää. 

– Yhteistyö Uefan kanssa on tällä hetkellä päivittäistä. Heiltä tulevat ensimmäiset ihmiset paikan päälle ensi maanantaina. Aloitamme rakentamisen tämän viikon torstaina.

Marttisen mukaan ottelua voi pitää suurimpana seurajoukkueiden välillä pelattuna otteluna Suomessa.

– Tähän otteluun kohdistuu merkittävä kansainvälinen ja median mielenkiinto, kun miettii pelkästään vaikka sitä, paljonko Super Cup kerää tv-katsojia. Toki meillä on ollut otteluita, joissa meillä on faktisesti enemmän yleisöä paikan päällä kuin nyt Super Cupissa, johon voimme ottaa 32 000 katsojaa. Yleismaailmallinen mielenkiinto on kuitenkin tämän ottelun ympärillä ainutlaatuista.

Lue myös:

    Uusimmat