KTP:n kahden maalin johto ei ollut mitään, kun VPS sai oman pelinsä käyntiin miesten jalkapalloliigan perjantai-illan ottelussa Vaasassa.
Vepsun kymmenen ottelun voitoton putki katkesi, kun KTP kaatui jännittävässä trillerissä lopulta 3–2. VPS kamppailee edelleen Gnistanin, Jaron ja IFK Mariehamnin kanssa viimeisestä paikasta Mestaruussarjaan.
Kaksijakoinen ottelu alkoi KTP:n täydellisellä hallinnalla. Avausjakson puolivälissä Lucas Rangel oli iskenyt pallon kahdesti kotijoukkueen maaliin ja peli näytti olevan ohi.
VPS:n Maissa Fall kavensi juuri ennen taukoa, ja sama mies puski pelin tasoihin heti toisen jakson alussa. Hieman myöhemmin VPS otti Yassine El Ouatkin maalilla johdon, joka piti loppuun asti.
KTP on nyt hävinnyt neljä viimeisintä otteluaan ja pitää perää liigassa. Viimeisellä kierroksella KTP kohtaa kotikentällään HJK:n, ja siitä ottelusta jokainen piste olisi mainio suoritus.