Ravintola korvauksiin päihtyneen asiakkaan aivovammasta

Lappeenrannan käräjäoikeus määräsi ravintolan korvauksiin, kun se tarjoili voimakkaasti päihtyneelle miehelle alkoholia. Mies kaatui myöhemmin ravintolan portaissa kohtalokkain seurauksin.

Etelä-Karjalan Osuuskauppa velvoitettiin korvaamaan yhteensä 13500 euroa lappeenrantalaiselle miehelle, joka kaatui yli neljän promillen humalassa ravintolan portaissa. Yli 50-vuotias mies sai aivovamman ja joutui työkyvyttömäksi helmikuussa 2003 tapahtuneen onnettomuuden seurauksena.

Lappeenrannan käräjäoikeus katsoi päätöksessään, että ravintola laiminlöi huolellisuusvelvoitteensa. Oikeuden mukaan ravintola syyllistyi tuottamusvastuuseen. Voimakkaasti päihtynyttä henkilöä ei olisi saanut päästää ravintolaan sisään eikä hänelle olisi saanut tarjoilla alkoholia.

Ravintolan tarjoiluhenkilökunnan mukaan miehen päihtymys ei ollut havaittavissa eikä hänen käytöksensä kiinnittänyt huomiota. Mies oli todistajan kertoman mukaan ollut toisessa ravintolassa samana päivänä kello 16:n aikaan niin päihtynyt, ettei hänestä ollut keskustelutoveriksi. Kohtalokas aivovammaan johtanut kaatuminen tapahtui kello 23:n aikaan.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat